Kuparikerrokset

Kuparikerrokset ovat geologisia kerroksia, joissa kuparia sisältävät mineraalit jakautuvat suhteellisen tasaisesti ja muodostavat laajan kerroksen kallioperässä. Ne voivat olla osa suurempaa kupariesiintymää ja niiden paksuus vaihtelee useista metreistä useisiin kymmeniin metreihin. Kuparikerrokset voivat esiintyä sekä sedimentaarisissa että vulkanis-sedimentaarisissa ja yhä useammin hydrotermisesti muodostuneissa kivilajeissa.

Syntyminen perustuu hydrotermisiin prosesseihin, joissa kuparia sisältävät sulfidimineraalit saostuvat kallioon veden kuumien ja lämmön vaikutuksesta. Yleisten kuparimineraalien joukossa ovat chalcopyrite, bornite ja chalcocite, sekä sekundaariset mineraalit kuten malakiitti ja azuriitti sekä erilaiset oksidit. Kupari voi esiintyä sekä sulfidirikkaina kerroksina että karbonatisoituneina tai oksidivoituvina kerroksina riippuen ympäristötekijöistä. Sekundaarinen rikastuminen (weathering) voi lisätä lähellä maanpintaa olevien kerrosten kuparipitoisuuksia.

Tyypillisiä ympäristöjä ovat stratiformiset kupariesiintymät sedimentaarisissa ja vulkanis-sedimentaarisissa sarjoissa sekä syvämeren hydrotermiset kerrostuneet lajikkeet, kuten VHMS- (volcanic-hosted massive sulfide) ja SEDEX-tyyppiset kerrostumat. Näille kerroksille on ominaista laaja, yhtenäinen rikastuma, joka voi muodostaa suuria ja taloudellisesti merkittäviä esiintymiä.

Taloudellisesti kuparikerrokset ovat tärkeitä, koska ne voivat tarjota merkittäviä määriä kuparia, jota hyödynnetään sekä yleisissä porauksissa että avo- tai maanalaisissa kaivoksissa. Tutkimus ja taloudellinen arviointi perustuvat geologisiin kartoituksiin, geofysikaalisiin menetelmiin ja poraustuloksiin. Ympäristö- ja käytönäkökohdat painottavat luvanvaraisuutta, kestävää kaivostoimintaa sekä rikkihappo- ja rautamyrkytyksen ehkäisyä.