Arkistotutkimus

Arkistotutkimus on tutkimusmenetelmä, jossa keskitytään ensisijaisten arkistomateriaalien systemaattiseen hankkimiseen ja tulkintaan. Aineisto koostuu usein viranomaisten asiakirjoista, kirjeistä, muistioista, päiväkirjoista, karttoista sekä yksityisten arkistojen kokoelmista. Tutkimusalue voi kattaa historian, yhteiskuntatieteet, kulttuurintutkimuksen, kielitieteen ja antropologian, ja se rakentuu sekä pienistä yksittäisistä aineistoista että laajemmista kokoelmaprojekteista.

Menetelmällisesti arkistotutkimus etenee suunnittelusta lähtien: aineiston kartoitus ja hankinta, lähdelähteiden identifiointi sekä lähdekritiikki ja kontekstualisointi. Tutkija arvioi lähteiden luotettavuutta, puolueellisuutta ja rajauksia sekä yhdistää niitä muiden lähteiden, kuten suullisten kertomusten, kuvien ja karttojen, tuottaman tiedon kanssa. Prosessi sisältää usein kopioiden hankkimista, tulkinnan dokumentaarisesta kontekstista ja tiedon systemaattisesta dokumentoinnista sekä viittauskäytäntöjen noudattamista.

Arkistotutkimuksella pyritään valottamaan menneisyyttä kokonaisvaltaisesti ja monipuolisesti, sekä tuomaan esiin yksilöiden kokemuksia että laajoja yhteiskunnallisia prosesseja. Tutkimus voi paljastaa jatkuvuuksia ja muutoksia sekä tuottaa lähdeaineistoon perustuvia narratiiveja, joita voidaan vertailuttaa muihin konteksteihin. Haasteisiin kuuluvat pääsyrajoitukset, oikeudelliset ja eettiset rajoitteet sekä aineiston säilyvyyteen ja niukkuuteen liittyvät epävarmuudet.

Suomessa arkistotutkimusta tukevat Kansallisarkisto sekä kunnalliset ja yksityiset arkistot. Lainsäädäntö, kuten arkistolaki ja julkisuuslaki, säätelee pääsyä aineistoon ja henkilötietojen käsittelyä. Tutkimusaiheen mukaan voidaan tarvita pyydettyjä poikkeuslupia, digitointia sekä asianmukaisia eettisiä ohjeita. Tulosten raportoinnissa korostetaan asianmukaista lähdeluetteloa ja avoimuutta lähdekritiikissä.