Luonnonkäytön

Luonnonkäytön käsite viittaa ihmisten toimintaan, jolla luonnonvaroja ja ekosysteemejä hyödynnetään ihmisten tarpeisiin. Siihen kuuluu sekä aineellinen hyödyntäminen, kuten metsäteollisuus, kaivostoiminta, kalastus ja metsästys, että palvelevien ympäristö- ja palvelurakenteiden käyttö, kuten virkistys, matkailu ja tutkimus. Luonnonkäytön tavoitteena on usein tasapainottaa taloudelliset tarpeet sekä ympäristön kantokyky ja ekosysteemipalveluiden säilyminen.

Hallinnointi ja sääntely ovat keskeisessä roolissa luonnonkäytön suunnittelussa. Kansainväliset ja kansalliset normit sekä lainsäädäntö määrittelevät oikeudet ja velvollisuudet, ympäristönsuojelun vaatimukset sekä kestävän käytön periaatteet. Suomessa muiden muassa lainsäädäntöön sisältyvät metsätalous-, vesistö-, ympäristö- ja kaivoslait, sekä Natura 2000 -verkosto ja alueelliset maankäyttö- ja rakennemääräykset. Jokamiehenoikeudet antavat oikeuden liikkua ja nauttia luonnosta sekä kerätä sieniä ja marjoja, mutta oikeudet ovat rajattuja vastuun ja suojelun näkökulmasta.

Kansainvälisesti luontokäytön kehitykseen vaikuttavat ilmastonmuutos, biodiversiteetin suojelu ja kestävän kehityksen tavoitteet. Ekosysteemipalveluita ylläpidetään huomioimalla monimuotoisuus, veden- ja ilmanlaadun turvaaminen sekä hiilen sitominen. Yhteiskunnallinen päätöksenteko perustuu usein osaamiseen, sidosryhmien osallistamiseen sekä läpinäkyvään arviointiin ympäristövaikutuksista.

Tulevaisuuden luontokäyttö tähtää kestävyyteen, taloudelliseen hyvinvointiin ja kulttuurisen perinnön säilyttämiseen samalla kun luonnonvaroja käytetään vastuullisesti nykyisten ja tulevien sukupolvien hyväksi.