luontokäyttö

Luontokäyttöä tarkoittaa ihmisten toimintaa, jossa luonnonvaroja ja ekosysteemejä hyödynnetään tai käytetään eri tarkoituksiin. Se kattaa sekä aineellisen hyödyntämisen, kuten metsätalouden, kaivostoiminnan, vedenotot ja energiantuotannon, että ei-aineelliset käyttötavat, kuten virkistys-, tutkimus- ja matkailutoiminnan sekä opetuskäytön. Luontokäytön perusta on pyrkimys tasapainottaa ihmisen tarve hyödynnetä luonnonvaroja ja samalla turvata luonnon monimuotoisuus sekä ekosysteemipalveluiden kestävyys.

Käyttöä säätelevät lainsäädäntö ja hallintokäytännöt. Suomessa jokamiehen oikeudet antavat yleisen pääsyn luontoon ja rajoittavat toimintaa vastuullisesti sekä luonnon tilaa kunnioittaen. Lisäksi keskeisiä ovat ympäristönsuojelulainsäädäntö, maa- ja metsätalouslainsäädäntö sekä vesilainsäädäntö, sekä alueidenkäyttö ja ympäristövaikutusten arviointi. Erityisesti kalastus-, metsä- ja luonnonsuojelulainsäädäntö sekä suojelualueiden säännökset ohjaavat käyttöä ja voivat asettaa rajoituksia tietyille alueille tai toiminnoille.

Käytön suunnittelussa painotetaan kestävyyttä, ekosysteemipalveluita ja kiertotaloutta sekä tarvetta minimoida haitat eläin- ja kasvilajeille sekä maisemille. Erilaiset sidosryhmät – maanomistajat, viranomaiset, yritykset ja kansalaiset – osallistuvat suunnitteluun ja päätöksentekoon. Esimerkkejä luontokäytöstä ovat metsien hoitoon liittyvä raaka-aineiden tuotanto, vesien hyödyntäminen, energiainvestoinnit sekä virkistys- ja luontomatkailu.