Hyytymiskyvyn

Hyytymiskyvyn käsite viittaa veren hyytymisen kykyyn, jolla on keskeinen merkitys verenvuodon hallinnassa ja haavojen paikkautumisessa. Se riippuu verihiutaleiden toiminnasta, hyytymistekijöiden voimasta ja endoteelin sekä fibriolyysin säätelyn tasapainosta. Hyytymiskyvyn säätely on dynaaminen ja herkistyy sekä perinnöllisille että ympäristötekijöille.

Hemostaasi jakautuu kolmesta vaiheesta: primaarinen hemostaasi, jossa verihiutaleet tarttuvat vaurioituneeseen verisuonen seinämään ja muodostavat tilapäisen paikkauksen; sekundaarinen hemostaasi, jossa plasmahyytymistekijät aktivoituvat ja fibriini muodostaa kestävän hyytymän; sekä fibrinolyysi, jossa hyytymä lopulta hajoaa tarvittaessa. Endoteeli ja anticoagulanttiset järjestelmät pidetään tasapainossa, jotta hyytymisvaihe ei etene liikaa eikä verenkiertä pääse liian hitaasti tai nopeammin.

Hyytymiskyvyn mittaaminen tehdään laboratorioarvioilla, kuten protrombiiniaika (PT/INR), osittain aktivoidun tromboplastiiniajan (aPTT), trombinaika, fibrinogeenipitoisuus sekä verihiutaleiden määrä ja toiminta. Näillä kokeilla arvioidaan sekä yleistä veren hyytymiskykyä että tiettyjen hyytymishäiriöiden riskiä ennen leikkauksia tai hoitoja.

Vähemmän ja enemmän hyytyvyys voi olla ongelma. Liiallinen hyytyminen johtaa veritulppiin (trombofilia), kun taas liiallinen verenvuoto voi johtua hyytymishäiriöistä kuten von Willebrandin taudista, hemofiliasta tai vitamiini K -puutoksesta. Hyytymiskykyä vaikuttavat sekä geneettiset tekijät että elämäntavat, sairaudet (esim. maksasairaudet) sekä lääkitys (antikoagulantit, trombasykliset lääkkeet). Kumuudessa hyytymiskyvyn arviointi auttaa riskien tunnistamisessa ja hoitosuunnittelussa.