fibrinogeenipitoisuus

Fibrinogeenipitoisuus kuvaa plasman fibrinogeenin määrää. Fibrinogeeni on maksassa tuotettu liukoinen glykoproteiini, joka toimii hyytymistekijä I: se muuttuu trombiinin vaikutuksesta fibiiniksi ja muodostaa veren hyytymän.

Normaali fibrinogeenipitoisuus aikuisilla on noin 2–4 g/L (200–400 mg/dL). Pitoisuudet voivat vaihdella yksilöllisesti ja ne voivat nousta raskauden aikana sekä akuutin faasi –reaktion yhteydessä, esimerkiksi tulehduksen, infektion tai kudosvaurion yhteydessä.

Mittaaminen ja tulkinta: laboratorion käytössä yleisin mittausmenetelmä on Claussin fibrinogeenimittaus, joka testaa fibrinogeenin funktionaalista kykyä muodostaa fibiiniverkko trombiinin vaikutuksesta. Voi olla lisäksi määritys fibrinogeenin antigeenitasolle immunologisilla menetelmillä. Pitoisuus ja funktionaalinen kyky täydentävät toisiaan, ja poikkeamat voivat johtua sekä lisääntyneestä tuotannosta että kulutuksesta.

Kohonneet pitoisuudet: fibrinogeenitasot voivat kohota tulehduksissa, infektioissa, traumoissa, leikkauksissa ja muissa akuutisti faasin reaktioita aiheuttavissa tiloissa ja liittyvät lisääntyneeseen veren viskositeettiin sekä tromboosiriskiin.

Alhaiset pitoisuudet: matalat fibrinogeenitasot voivat johtua maksasairauksista (esim. kirroosi), disseminoituneesta hyytymishäiriöstä (DIC), massiivisesta verenvuodosta tai perittynä/harvinaisena afibrinogenemiana tai hipofibrinogenemiana. Hoito kohdentuu taustasairauteen ja tarvittaessa fibrinogeenin korvaaminen (esim. cryoprecipitaatti tai fibrinogeenikonsentraatti) on käytössä kriittisissä tilanteissa. Fibrinogeenin seuraaminen on osa hyytymishäiriöiden diagnostiikkaa ja perioperatiivista seurantaa.