Yleisimmät syyt kirroosiin ovat krooninen maksakudosvaurio. Suomessa ja monissa länsimaissa merkittäviä riskitekijöitä ovat alkoholin pitkäaikainen käyttö, hepatiitti B- ja C -virukset sekä rasva- ja tulehduksellinen maksasairaus (NAFLD/NASH). Muita syitä voivat olla autoimmuunimaksatulehdukset, pitkäaikaiset sappihaitat ja harvinaisemmat aineenvaihduntataudit. Kirroosi voi kehittyä useamman riskitekijän yhteisvaikutuksesta.
Patofysiologisesti arpeutuminen aiheuttaa portaalisen verenpaineen nousun (portaalinen hipertensio), mikä johtaa moniin komplikaatioihin. Lisäedetyt maksan toiminnat heikkenevät, esimerkiksi proteiinien tuotto, bilirubiiniaineenvaihdunta ja hajoamishäiriöt. Tämä altistaa nesteiden kertyneelle ascitesille, alttiudelle haavereaktiolle ja maksakoholle aivoihin (hepatic encephalopathy). Kirroos voi lisäksi lisätä sairauksien riskiä maksakirroosiin liittyville syövälle eli maksa- CCA?
Oireet ja merkit vaihtelevat. Oireeton kompensoitu kirroosi voi olla pitkäänkin läsnä, mutta dekompensaation merkit voivat olla ascites, oikeanpuoleinen nesteen kertyminen, ikterus, väsymys, laihtuminen ja kognitiiviset muutokset. Komplikaatioihin kuuluvat varisveerisuonien vuoto, bakteeriperäiset infektiot, hepatorenaalinen oireyhtymä sekä maksasyövän riski.
Diagnoosi perustuu riskitekijöihin, fyysisiin löydöksiin ja laboratoriotutkimuksiin sekä kuvantamiseen. Verikokeissa nähdään usein kohonnut bilirubiini, kohonnut AST/ALT, alhainen albumiini, kohonnut INR sekä trombosytopenia. Kuvantamistutkimukset (ultraääni, elastografia) ja mahdollinen maksabiopsia voivat vahvistaa diagnoosin. Luokitus perustuu kompensoituneen ja dekompensoitu kirroosin tilan erotteluun sekä Child-Pugh- tai MELD-skaaloihin.
Hoito tähtää taustalla olevan syyn hoitoon, maksakudoksen vaurion pysäyttämiseen sekä komplikaatioiden ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Alkoholin välttäminen ja maksasairauksiin vaikuttavien syiden hoito (esim. antiviraalinen hoito hepatiitille, laihdutus NAFLD:ssa) ovat keskeisiä. Ascites-hoitoon käytetään diureetteja ja tarvittaessa paracentesis; portaalisen hypertension hoitoon voidaan käyttää beta-salpaajia tai endoskooppista variceal-ligaatioita. Hepatic encephalopathy’n hoitoon sovelletaan laktaasia ja tarvittaessa rifaximiinia. Vakavia komplikaatioita, kuten hepatorenalista oireyhtymää tai maksansiirtoa, seurataan erityisesti. Säännöllinen seuraaminen ja maksansiirto voivat olla elinikäisen hoidon osa joillekin potilaille. Ennaltaehkäisyä varten on tärkeää rokottaa hepatiittien vastaan sekä kohdella rasvoittuneen maksan riskitekijät.