peitekasvit

Peitekasvit ovat maanpeitteeksi tarkoitettuja kasveja, joita viljellään viljelykasvien rinnalla tai niiden jälkeen maaperän suojaamiseksi. Niiden ensisijaisia tehtäviä ovat estää eroosiota, vähentää rikkakasvien menestymistä, parantaa maaperän rakennetta ja lisätä orgaanisen aineksen määrää sekä ravinteiden kiertoa. Palkokasvit voivat lisäksi sitoa typen ilmasta maalämpöön, mikä voi vähentää seuraavan sadon lannoitustarvetta.

Peitekasvit jaotellaan yleisesti kahteen pääryhmään: palkokasvit ja ei-palkokasvit. Palkokasveja ovat esimerkiksi apila (Trifolium spp.), herne (Pisum sativum) ja härkäpavut (Vicia faba). Ei-palkokasvit koostuvat enemmän ruoho- ja heinälajikkeista, kuten ruis (Secale cereale), ohra (Hordeum vulgare) sekä timotei (Phleum pratense). Valinta riippuu ilmastosta, maanlaadusta ja siitä, millaisia hyötyjä halutaan saavuttaa.

Käyttö ja hallinta: peitekasvit istutetaan yleensä viljelykasvin jälkeen tai viljelykierron loppukohdassa. Ne voivat olla talvi- tai kevätpeitteitä riippuen alueesta. Peitekasvit niitetään, niittoa seuraa usein kuormituksen lopettaminen, kyntö tai roller-crimping, jotta seuraava viljelykierros pääsee aloittamaan ilman kilpailua. Jotkut lajikkeet voivat olla haitta-aineiden siirtämisen haitallisiksi, joten ajoitus ja lopetus ovat tärkeitä.

Hyödyt ja rajoitteet: peitekasvit parantavat maan rakennetta, veden pidättämistä ja hiilen sitoutumista sekä vähentävät eroosiota ja rikkakasvien tilaa. Rahoitus- ja työmäärä ovat kuitenkin huomioitavia, ja oikea lajikevalinta sekä ajoitus ovat keskeisiä onnistuneessa käytössä.