konsonanssien

Konsonanssi on suomen kielen termi, jolla on kaksi pääasiallista käyttötapaa. Kielitieteessä konsonanssi tarkoittaa konsonantteja, eli puheessa tuotettavia äänteitä, joita muodostetaan rajoittamalla ilmavirtua eri tavoin. Musiikissa konsonanssi tarkoittaa kahden tai useamman äänen yhteissointia, jota kuuntelija yleensä kokee vakaana ja harmonisena. Näiden ilmiöiden nimi ja taivutus voivat esiintyä muodossa konsonanssiin tai konsonanssien riippuen kontekstista.

Kielitiede: konsonantit ovat puheääniä, joita tuotetaan joko äänieraon tai ilmavirtuuden rajoittamisen kautta. Ne jaotellaan usein paikan mukaan (esimerkiksi bilabiaalinen, alveolaarinen) sekä modifikaation mukaan (soinnillinen vs. soinniton). Suomen konsonanttinen järjestelmä sisältää sekä perinteisiä yksikötaitteita että mahdollisia geminaatioita, jolloin sanan sisällä kirjoitetut konsonantit voivat ilmentää sanan rytmistä pituutta ja intonaatiota.

Musiikki: konsonanssi kuvaa harmonisen yhteissoinnin kokemusta. Yleisesti konsonanssiksi katsotaan sointujen vakaata, miellyttävää suhdetta, kun taas dissonanssi tuottaa jännitettä, joka hakee ratkaisua seuraavassa soinnussa. Kulttuurikohtaiset ja aikakauskohtaiset näkemyserot vaikuttavat siihen, miten konsonanssia ja dissonanssia määritellään ja arvostetaan.

Käyttöesimerkkejä: tekstein ja musiikin yhteydessä konsonanssien käsittely esiintyy usein fraaseissa kuten konsonanssien vaihtelu tai konsonanssien kehitys, jolloin korostetaan näiden ilmiöiden ja yhteyksien monimuotoisuutta.