konsonanssiin

Konsonanssi on musiikin ilmiö, jossa kahden tai useamman äänen samanaikainen sointi koetaan vakaana ja harmonisena. Konsonanssia vastakkain on dissonanssi, joka kuulostaa jännitteiseltä tai kireältä. Sointujen konsonanssiin vaikuttavat sekä äänten taajuus-suhteet että musiikillinen konteksti, kuten sävellaji ja sointukulku.

Yleisimmät konsonanssin intervallit ovat puhdas oktaavi (2:1), puhdas kvintti (3:2), sekä usein mainitut puhdas kvartti (4:3) ja suuret sekä pienet kolmannet (5:4 ja 6:5). Myös suuret ja pienet kuudes (5:3 ja 8:5) kuuluvat usein konsonanssin piiriin. Kvartti voi olla konsonantti melodisissa yhteyksissä, mutta harmonisessa kontekstissa sen status riippuu sävellajista ja soinnusta.

Akustiikassa konsonanssi liittyy harmonisen sarjan yksinkertaisiin taajuusuhteisiin. Kun taajuudet muodostavat yksinkertaisia suhteita, sointi koetaan vakaampana; epätarkat suhteet aiheuttavat beat-ääniä ja jännitteisyyttä. Kulttuuriset tekijät vaikuttavat siihen, miten konsonanssia tulkitaan eri aikakausina ja musiikkikulttuureissa.

Historian saatossa konsonanssin käsite on kehittynyt. Antiikin ja keskiaikaisen ajattelun jälkeen barokki- ja klassisessa musiikissa konsonanssi koettiin harmonian perustaksi, kun taas dissonanssi tarjosi jännitettä, jonka ratkaisu oli olennaista. 1800-luvun jälkeinen virittäminen ja erilaiset viritykset ovat lisänneet huomion sekä akustiikkaan että kulttuurisiin käytäntöihin, joten konsonanssi nähtäessä aikakausikohtaisena ja kontekstisidonnaisena käsitteenä.