Suojelulainsäädäntö

Suojelulainsäädäntö tarkoittaa lainsäädäntöä, jonka tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden, elinympäristöjen ja kulttuuriperinnön suojelu sekä maisemien ja vesistöjen arvojen säilyttäminen. Se tiivistää sekä yleiset periaatteet että erikseen säädetyt toimenpiteet, joilla turvataan ekologinen kestävyys, kansallinen luonto- ja kulttuuriperintö sekä virkistys- ja matkailuarvot.

Keskeisiä osa-alueita ovat luonnonsuojelulaki ja ympäristönsuojelulaki sekä erillislainsäädäntö kuten vesilaki ja metsä- sekä kalastuslainsäädäntö. Lainsäädäntö ohjaa muun muassa suojelualueiden perustamista ja hallinnointia (kansallispuistot, luonnonpuistot, Natura 2000 -alueet), uhanalaisten lajien suojelua sekä luonnon- ja maisema-arvojen huomioon ottamista maankäytössä ja rakentamisessa. Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) on usein edellytystä suurille hankkeille, ja luvanvaraisissa toimenpiteissä sekä toiminnassa noudatetaan tarkempia säännöksiä.

Suojelulainsäädäntö on sekä kansallinen että EU-tason välineiden kokonaisuus. Se toteuttaa EU:n luonto- ja ympäristödirektiivejä, kuten lintudirektiivin ja luontodirektiivin sekä Natura 2000 -verkoston suojelutoimia, sekä soveltaa kansallisia tavoitteita luonnon- ja ympäristöpolitiikassa.

Käytäntöä valvovat viranomaisten lisäksi viranomaisyhteistyö ja oikeudelliset menettelyt. Kansalaisilla on oikeus osallistua päätöksentöön, esittää muistutuksia ja käyttää oikeuskeinoja suojelutoimien suhteen. Suojelulainsäädäntö on dynaaminen osa ympäristöpolitiikkaa ja sen täytäntöönpanoa päivitetään lainsäädäntö- sekä hallintokäytännön kehityksen mukaan.