Sinkkiä

Sinkki on kemiallinen alkuaine, symboli Zn ja atominumero 30. Se kuuluu siirtymämetalleihin (ryhmä 12) ja luonnossa esiintyy pääasiassa sinkkidioksidina ZnO sekä mineraaleina, kuten sphaleriitti ZnS. Sinkkiä pidetään sekä teollisesti tärkeänä että biologisesti välttämättömänä.

Fysikaaliset ominaisuudet: Sinkki on pehmeä, hopeanvalkoinen metalli. Sen sulamispiste on 419,5 °C ja kiehumispiste 907 °C. Se muodostaa passiivisen oksidikerroksen ZnO:n, joka suojaa sitä korroosiolta.

Esiintyminen ja tuotanto: Luonnossa sinkkimalmeista esiintyy muun muassa sphalerite ZnS ja muut mineraalit. Suurimmat tuotantopaikat ovat Kiina, Peru, Australia ja Yhdysvallat. Malmista valmistetaan ensin sinkkidioksidia ja siitä pelkistetään metalli, usein hiilen avulla; lopuksi voidaan puhdistaa elektrolyysillä korkeaksi sinkin puhtaudeksi.

Käyttö: Galvanointi on merkittävin käyttötarkoitus, sillä sinkki suojaa terästä hapettumiselta. Sitä käytetään myös valu- ja valosovelluksissa, seoksissa kuten messassa (kupari-sinkki), sekä akkukäytössä (esim. zinkikartio- ja zinc-air -akun teknologioissa). Lisäksi sinkkiä lisätään moniin ravintokäyttöisiin valmisteisiin hivenaineen lähteenä.

Ravinto ja terveys: Sinkki on välttämätön hivenaine; se osallistuu monien entsyymien toimintaan, immuunijärjestelmän ja haavojen paranemisen tukemiseen sekä geenien ilmentymään. Aikuisille suositeltava päivittäinen saanti on noin 8–11 mg, ylimääräinen pitkäaikainen saanti voi aiheuttaa pahoinvointia ja heikentää kuparin imeytymistä. Liiallinen altistuminen voi aiheuttaa toksisuutta, erityisesti hengitys- ja ruoansulatuskanavan oireita.

Historia: Sinkki tunnettiin antiikin aikana, ja metallin eristäminen sekä suurten tuotantomenetelmien kehittäminen tapahtui 1700–1800-luvuilla.