Epäjärjestelmien

Epäjärjestelmien käsite kuvaa järjestelmiä, joissa on epäjärjestystä, epäjohdonmukaisuutta tai toiminnallista tehottomuutta. Termiä käytetään sekä akateemisessa että käytännön keskustelussa kuvaamaan ilmiöitä, joissa vastuut, prosessit ja tiedonkulku eivät muodosta koordinoitua kokonaisuutta, vaan johtavat ennakoimattomiin tai tehottomiin lopputuloksiin. Käsite juontuu epä- etuliitteestä, järjestelmä-sanan juuresta sekä -ien-päätteestä, jolla viitataan useisiin järjestelmiin.

Käyttöalueet kattavat sosiaalitieteet, hallinto- ja organisaatio-tutkimuksen, teknologia- ja IT-ympäristöt sekä kaupunki- ja infrastruktuurisuunnittelun. Epäjärjestelmien käsite kuvaa usein fragmentoituneita vastuita, päällekkäisiä prosesseja ja epäjohdonmukaisia standardeja, jolloin koordinaatio on puutteellista ja päätöksenteko rikkonaisempaa. Toisaalta osa tutkijoista huomauttaa, että epäjärjestelmien esiintyminen voi toimia myös sopeutumiskyvyn ja resilienssin lähteenä, kun järjestelmät oppivat toimimaan eriytyneiden osien kautta.

Ominaisuuksiin liittyvät epälineaarisuus, monimutkaiset palautesilmukat ja eriytyneet tavoitteet eri toimijoiden välillä. Tämän vuoksi epäjärjestelmien analysointi hyödyntää usein käsitteitä kompleksisuusteoriasta ja verkostotieteestä. Esimerkkejä voidaan löytää julkisesta hallinnosta, ohjelmistoekosysteemeistä, toimitusketjuista sekä energiasektorin järjestelmistä, joissa koordinointi on puutteellista tai säädökset ovat ristiriitaisia.

Kritiikki ja käyttö: Sanaa epäjärjestelmien voidaan pitää yleistämisen riskinä, ja sitä tulisi käyttää tapauskohtaisesti. Lisätietoa tarjottavat kompleksisuus- ja järjestelmäteoreettiset lähestymistavat sekä verkostotieteen tutkimusperinteet. Katso myös kompleksisuus, järjestelmäteoria ja verkostotiede.