vähimmäispalkan

Vähimmäispalkka tarkoittaa pienintä palkkaa, jonka työnantaja saa maksaa työntekijälle työn suorittamisesta. Sen tarkka määrä ja tapa määritellään yleensä lainsäädännön, työehtosopimusten tai näiden yhdistelmän kautta. Vähimmäispalkka voi syntyä joko yleisesti sovittelevista minimitason sopimuksista tai erikseen sovittujen työehtojen kautta.

Suomessa ei ole yleissitovaa, kansallista minimipalkkaa. Suurimmassa osassa ammatteja ja toimialoilla palkat määräytyvät sektorikohtaisilla työehtosopimuksilla, jotka neuvottelevat työntekijä- ja työnantajajärjestöjen välillä. Näissä sopimuksissa määritellään pienimpiä korvauksia sekä usein palkkaryhmittäisiä taulukoita, ansioihin vaikuttavia kertaluonteisia lisät tai seuraavan palkan korotuksia. Joillakin toimialoilla sopimus voidaan laajentaa koskemaan kaikkia kyseisellä alalla työskenteleviä työntekijöitä riippumatta siitä, ovatko he ammattiliiton jäseniä; tällöin muodostuu yleinen minimitason palkka alalla.

Käytännössä vähimmäispalkka ilmenee palkkausta määrittelevissä sopimuksissa, ja sen noudattamista valvovat osapuolet sekä työelämän viranomaiset. Jos työntekijä ei kuulu minkään alan työehtosopimuksen piiriin, Suomessa ei ole yhtä yleistä minimitippia, vaan palkka määräytyy lain, työsopimuksen ja käytännön tavoin, eikä sitä tulisi alittaa käytännössä määrättyjen standardien mukaisesti.

Vähimmäispalkka on keskeinen osa palkkojen yleistä rakennetta ja on yksi keskeisistä välineistä työmarkkinoiden kohtuullisen com-poluottamiseen. Kansainvälisessä keskustelussa siihen liittyy usein pohdinta yleisestä minimipalkan tasosta ja sen yhdistämisestä kollektiiviseen neuvottelumenetelmään.

---