vähimmäispalkka

Vähimmäispalkka tarkoittaa pienintä palkkaa, jonka työnantaja on suoritettava työntekijälle tehdystä työstä. Suomessa ei ole yleistä, valtiollisesti säädettyä minimipalkkaa. Vähimmäispalkka määräytyy pääasiassa työehtosopimusten kautta.

Työehtosopimukset ovat sopimuksia, joita tekivät työnantajien järjestöt ja ammattiliitot. Niissä määritellään useimmiten vähimmäispalkat, palkanmaksun aikataulu sekä mahdolliset lisät tai korotukset. Monilla aloilla sopimukset ovat yleissitovia, jolloin niiden säännökset koskevat kaikkia alan työntekijöitä riippumatta siitä, kuuluvatko he ammattiliittoon. Tämä käytäntö luo eräänlaisen alan minimipalkan, jonka noudattaminen on useimmiten velvoittavaa.

Jos alalla ei ole voimassa olevaa yleissitovaa työehtosopimusta, ei läheskään aina ole olemassa kansallisesti säädettyä minimipalkkaa. Tällöin palkkakehitys määräytyy pääosin työsopimuksessa sovitun mukaan, ja työntekijän oikeudet sekä korvaukset perustuvat sopimukseen sekä yleiseen lainsäädäntöön, kuten työsopimuslakiin ja työaikalaeihin. Käytännössä palkkataso on usein alakohtainen ja riippuu neuvotteluista, osaamisesta, kokemuksesta sekä työtehtävien vaativuudesta.

Vähimmäispalkan käsitettä käytetään sekä julkisessa keskustelussa että työelämässä palkkakäytäntöjen vertailuun. Keskustelua käydään usein sen ympärillä, miten palkkanormit vaikuttavat työntekijöiden asemaan, kilpailukykyyn ja työntekijöiden oikeudenmukaisuuteen.