neurotransmittereista

Neurotransmitterit ovat kemiallisia yhdisteitä, joita keskushermoston ja ääreishermoston neuronit käyttävät viestintään synapseissa. Ne syntetisoidaan presynaptisissa neuroneissa ja pakataan synaptisiin vesikkeliin; toimintapotentiaalin saavuttama terminaali saa vesikkelit vapauttamaan ne synapsirajalle, missä ne sitoutuvat postsynaptisen solun reseptoreihin ja muuntelevat sen toimintaa. Viestinnän lopuksi neurotransmitterit poistuvat synapsista useilla mekanismeilla: takaisinottoon presynaptiseen soluun, hajottamiseen entsyymeillä tai diffuusion kautta pois synaptialueelta.

Toiminnan mukaan neurotransmitterit jaetaan excitatory- ja inhibitory-tyyppeihin. Esimerkkejä excitatorystä on glutamaatti, joka lisää postsynaptisen solun todennäköisyyttä laukaista toiminnon, kun taas inhibitory-väylät ovat tyypillisesti GABA ja glycine, jotka vähentävät tätä todennäköisyyttä. Tärkeitä esimerkkejä ovat lisäksi asetyylikoliini, dopamiini, serotoniini, noradrenaliini ja histamiini. Lisäksi on gasmaisia signaalimolekyylejä kuten typpioksidi sekä luvattuja neuropeptidejä. Reseptorijärjestelmä ja viestintä riippuvat sekä ionotrooppisista (nopeat ionikanavareseptorit, esimerkiksi glutamaatin AMPA/NMDA ja GABA_A) että metabotrooppisista reseptoreista (GPCR), jotka ohjaavat sisäisiä signaalireittejä.

Kliinisen merkityksenä neurotransmittereilla on rooli monissa sairauksissa ja hoidossa. Parkinsonin tauti liittyy dopaminergiseen vajaukseen; epilepsia liittyy glutamaatti- ja GABA-järjestelmien epätasapainoon; masennukseen voivat vaikuttaa serotoniini- ja noradrenaliinijärjestelmät. Lääkkeet vaikuttavat näihin järjestelmiin esimerkiksi SSRI:t ja SNRI:t serotoniinin ja/tai noradrenaliinin takaisinoton estäjinä; antipsykootit dopaminereseptoreiden antagonisteina; kolinesteraasin estäjät kognitiivisiin oireisiin sekä NMDA-reseptorin toimintaan vaikuttavat aineet.