reseptoreihin

Reseptorit ovat solujen signaalinvälityksen keskeisiä proteiineja tai RNA-molekyylejä, jotka tunnistavat ja sitoutuvat spesifisiin ligandeihin, kuten hormoneihin, neurotransmittereihin sekä kasvu- ja kehitystekijöihin. Ligandin sitoutuminen aiheuttaa reseptorin konformaatio-muutoksen ja käynnistää sisäisen signaalinvälityksen, joka voi muuttaa solun toimintaa, kuten geenien ilmentymää, ionikanavien aktiivisuutta tai metaboliaa.

Reseptorit voidaan jakaa kolmeen pääryhmään: solukalvon reseptorit (ligandivälitteiset ionikanavareseptorit, G-proteiinikytkentäiset reseptorit – GPCR:t – sekä entsyymikytkentäiset reseptorit kuten tyrosiinikinaasireseptorit), sekä sisäiset reseptorit, jotka toimivat solun sisällä, yleisimmillään ydinreseptoreina, kuten steroidireseptorit.

Signaalinvälitys alkaa ligandien sitoutumisella ja johtaa toissijaisten viestien syntyyn ja aktivoitumiseen, kuten cAMP, Ca2+, IP3 ja DAG. Näiden avulla signaali laajenee solun sisällä useisiin reitteihin, jotka voivat muuttaa entsyymitoimintaa, proteiinien fosforylaatiota sekä geenien ilmentymää.

Riippuvaisena fysiologiasta ja patologiasta reseptoreita tutkitaan laajasti lääketieteessä. Ne ovat tärkeimpiä lääkkeiden kohteita; GPCR:t, RTK:t ja ydinreseptorit ovat keskeisiä ryhmiä. Reseptoritoiminnan häiriöt voivat liittyä sairauksiin kuten syöpiin, aineenvaihdunnan häiriöihin sekä neurologisiin ja kehityksellisiin poikkeavuuksiin. Tutkimus kohdistuu uusien terapian ja diagnostisten menetelmien kehittämiseen.