klioraattien

Klioraatit ovat kloraattihapon (HClO3) ioneista muodostuvien suolojen yleisnimi, ja niiden yleisimmät esimerkit ovat natriumkloraatti (NaClO3) ja kaliumkloraatti (KClO3). Klioraatit ovat voimakkaita hapetusaineita, ja ne muodostavat nesteissä ja kiinteinä aineina useita erilaisia suoloja, joiden ominaisuudet riippuvat liikkeestä ja ympäristötekijöistä.

Pääominaisuuksiin kuuluu, että klioraattiset suolat ovat valkoisia tai hailunoita kiteitä, usein hyvin liukenevia veteen, ja niillä on korkeita hapetusominaisuuksia. Ne ovat herkästi syttyviä tai räjähtäviä sekoitettuna syttyvien materiaalien kanssa, jolloin niiden käsittelyssä tarvitaan erityistä varovaisuutta. Hapetusaineina klioraatit voivat muodostaa haitallisia yhdisteitä, kuten rikissä ja orgaanisissa aineissa.

Tuotantoa ja kemiaa: teollisesti klioraatit tuotetaan pääasiassa elektrolyyttisesti brine- eli suolahapon vesiliuoksesta chlor-alkali -prosessin yhteydessä. Tuloksena on natriumkloraatti tai kaliumkloraatti, joita puhdistetaan ja tiivistetään kaupallisiin käyttötarkoituksiin. Joissakin tapauksissa klioraatteja valmistetaan reaktiolla kloridi-ioneista ja happoliuoksista.

Käyttökohteita ovat perinteisesti valkaisut pulpasta ja paperista sekä joidenkin teollisuudenkemikaalien valmistus. Klioraatteja on aikaisemmin käytetty myös räjähdys- ja ilotulitusvalmisteluissa sekä joissain desinfiointi- ja teollisuusprosesseissa. Toisin kuin jotkin muut hapteet, klioraattien käyttöä säädellään tarkoin turvallisuus- ja ympäristösyistä.

Vaarat ja turvallisuus: klioraatit ovat vahvoja hapettajia, jotka voivat syttyä helposti kosketuksessa orgaanisten aineiden kanssa. Ne voivat reagoida happojen kanssa tuottaen tietyissä olosuhteissa kloriradikaaleja tai kaasumaisia yhdisteitä (esim. kloridioksidia), ja niiden varastointi sekä käsittely on tehtävä kuivissa, viileissä tiloissa suojattuina. Altistumisriskit koskevat sekä terveyttä että ympäristöä, ja epätoivotut päästöt on hallittava nopeasti.

Ympäristö ja sääntely: klioraatit voivat kertyä ympäristöön ja kulkeutua vesiin, mutta ne voivat myös hajota osittain kloridi-ioneiksi; suurten pitoisuuksien päästöillä voi olla ekosysteemivaikutuksia. Monet maat säätelevät klioraattien tuotantoa ja käyttöä, erityisesti koskien turvallisuutta, varastointia ja käsittelymenetelmiä.