hapettajia

Hapettajat (hapettaja, hapetinta) ovat kemiallisia aineita, jotka kykenevät hapettamaan muita aineita ottamalla vastaan elektroneja ja pelkistymällä itse. Hapettaja säilyttää siten suurimman osan redox-reaktiossa tapahtuvasta elektronisiirrosta. Hapettajuus määrittää, kuinka vahva hapettaja on, ja tätä mitataan usein standardinpelkistystasolla. Hapettajat voivat olla epäorgaanisia tai orgaanisia yhdisteitä ja niiden rooli ulottuu teollisuudesta laboratoriokäyttöön sekä biologisiin ja ympäristöprosesseihin.

Hapettamisen mekanismi perustuu elektronien vastaanottamiseen ja hapettuvan aineen pelkistymiseen. Eri yhdisteillä on erilainen redox-potentiaali, joten ne toimivat tehokkaasti tietyissä olosuhteissa. Hapettajat voivat olla vahvoja tai heikompia riippuen reaktio-olosuhteista kuten pH:n, lämpötilan ja muiden ionien vaikutuksesta.

Esimerkkejä yleisistä hapettajista:

- O2 (happea) yleisessä ilman kanssa käytössä

- H2O2 (vetyperoksidi)

- KMnO4 (kaliumpermanganaatti)

- NaOCl (natriumhypokloriitti, käytössä esimerkiksi blekauksessa)

- O3 (otsoni)

- Cr(VI) yhdisteet kuten potassium dichromate (K2Cr2O7)

Käyttökohteita ovat kemialliset synteetit, desinfiointi ja valkaisuaineet, polymerointi ja metallurgy. Turvallisuusnäkökohdat ovat keskeisiä: hapettajat ovat usein voimakkaasti reaktiivisia ja voivat sytyttää orgaanisia aineita tai aiheuttaa palavien aineiden kanssa NO, vesi, tai aiheuttaa säteilyä sekä ärsytystä. Sääntöisesti niitä säilytetään erillään helposti syttyvien aineiden kanssa ja käyttöturvallisuusohjeita noudatetaan.

Lisäksi hapettajat liittyvät kemialliseen redox-käsitteistöön ja voivat toimia vastin- tai elektrolyyttielementteinä reaktioissa.