dehydratoituminen

Dehydratoituminen tarkoittaa tilaa, jossa elimistön nestemäärä on liian vähäinen suhteessa tarpeisiin. Se voi johtua riittämättömästä juomisesta tai suuresta nestehukan määrästä, kuten hikoilun, oksentamisen, ripulin, runsaan virtsaamisen, kuumeen tai palovammojen seurauksena. Nestehukan osalta dehydraatio jaetaan tavallisesti isotoniseen, hypotoneen (hypotoninen) ja hypertoniseen tyypin mukaan.

Isotoninen dehydratoituminen: veden ja elektrolyyttien menetys tapahtuu suhteessa, jolloin veren osmolaliteetti ei muutu paljon. Hypotoninen dehydratoituminen: elektrolyyttejä menetetään enemmän kuin vettä, jolloin osmolaliteetti laskee. Hypertoninen dehydratoituminen: vettä menetetään enemmän kuin elektrolyyttejä, jolloin osmolaliteetti nousee ja voi aiheuttaa hypernatremiaa.

Oireet vaihtelevat lievästä vakavaan. Lievässä dehydraatiossa esiintyy jano, kuiva suu, vähäinen virtsaaminen ja tumma virtsan väri. Vakavammassa dehydraatiossa voi tulla verenpaineen laskua, nopeaa pulssia, sekavuutta tai tajunnan muutoksia sekä ihon kuivuutta ja heikentynyttä ihon turgoria. Lapsilla ja vanhuksilla oireet voivat olla epäspesifejä.

Diagnoosi perustuu potilaan historiaan ja kliiniseen tutkimukseen sekä laboratoriotutkimuksiin, kuten veren natriumin pitoisuuteen, veren osmolaliteettiin sekä BUN/kreatiniini-suhteeseen, sekä virtsan osmolaliteettiin ja natriumiin. Näiden arvojen muutokset auttavat määrittämään dehydratoitumisen tyypin ja nesteen tarvetta.

Hoito etenee neste- ja elektrolyyttitasapainon palauttamiseen. Lievä–kohtaalainen dehydratoituminen hoidetaan ensisijaisesti suun kautta annettavalla elektrolyytti- ja nesteytyksellä (oral rehydration solution, ORS). Vakava dehydratoituminen vaatii nopeaa suonensisäistä nesteytystä, yleensä 0,9 % natriumkloridiliuoksella, sekä taustalla olevan syyn hoitoa ja tilan seurantaa.

Ehkäisy perustuu riittävään nesteytykseen erityisesti kuumalla säällä, sairauksien ja liikunnan yhteydessä. Varhainen hoito ja nesteytys vähentävät komplikaatioiden riskiä.