Ympäristöpsykologia

Ympäristöpsykologia on monitieteinen ala, joka tutkii ihmisten ja ympäristönsä vuorovaikutuksia, mukaan lukien rakennettu ja luonnon ympäristöt sekä tilan sosiaaliset ja kulttuuriset ulottuvuudet. Tavoitteena on ymmärtää, miten ympäristöt vaikuttavat käyttäytymiseen, kognitioon, suorituskykyyn sekä hyvinvointiin, sekä miten tilat voivat tukea terveyttä, turvallisuutta ja kestävää käytöstä.

Keskeisiä teemoja ovat ympäristön havaitseminen ja tilankäyttö, paikkasidonnaisuus ja identiteetin muodostuminen, stressi, ahtaus ja yksityisyys, sekä palauttavat ympäristöt kuten vihreät ja luonnonläheiset tilat, jotka voivat tukea kognitiivista palautumista ja hyvinvointia. Tutkimus tarkastelee myös ilmanlaadun, melun, valaistuksen ja sisäilman merkitystä kokemukseen ja terveyteen.

Teoreettisesti ala tarkastelee ihmisen käyttäytymisen ja tilan merkityksen vuorovaikutusta sekä näiden suunnitteluun liittyviä sovelluksia. Keskeisiä malleja ovat palauttavan ympäristön teoria (Attention Restoration Theory) sekä stressin lievitykseen liittyvät näkökulmat, joita sovelletaan sairaaloiden, koulujen ja työpaikkojen tilasuunnittelussa.

Menetelmät ovat monipuolisia: kenttä-, laboratorio- ja luonnontutkimukset, kyselyt ja havainnointi sekä fysiologiset mittaukset. Ympäristön mittaus kattaa usein sisäisen ympäristön laadun (IEQ), kuten valo- ja äänimaailman, lämpötilan, ilmanlaadun sekä tilaratkaisujen mittaamisen.

Sovellukset kattavat kaupunki- ja tilasuunnittelun, arkkitehtuurin ja sisätilasuunnittelun, terveys- ja koulutussektorin sekä työpaikkojen ja julkisen tilan käytön suunnittelun.

Historia ja kehitys: Ympäristöpsykologia on kehittynyt 1900-luvun puolivälistä lähtien osana psykologiaa, geografiaa ja kaupunkitutkimusta. Keskeisiä vaikuttajia ovat Stephen ja Rachel Kaplan sekä Ulrich, joiden tutkimukset ovat korostaneet palauttavan ympäristön merkitystä ja terveyden edistämistä tilasuunnittelussa.