Rautavarannot

Rautavarannot ovat malmivarantoja, joita voidaan nykyisin taloudellisesti louhia ja hyödyntää raaka-aineena rautamalmin tuottamiseen. Ne muodostavat osan suuremmasta mineraalivarannosta, ja niiden määrittäminen eroaa käytettävissä olevien resurssien määritelmästä siten, että varannot ovat ne osuudet, joiden louhinta on taloudellisesti perusteltua nykyisillä teknologioilla ja markkinahinnoilla.

Luokittelu rautavarannot jaetaan tavallisesti todistettuihin (proved) ja mahdollisiin/mahdollisiin (probable) varantoihin sekä sekä hyödynnettäviin että epävarmempiin resursseihin. Arviointi perustuu geologiseen kartoitukseen, poraustuloksiin, malmipitoisuuksiin (Fe-pitoisuus), malminkerrostukseen, louhintakustannuksiin sekä ennakoituihin markkinahinnoitteluihin. Kansainväliset standardit, kuten JORC-koodi tai NI 43-101, ohjaavat varantojen raportointia ja luokitusta.

Maailmanlaajuinen jakautuminen: suurimmat rautavarannot sekä niiden tuotanto ovat keskittyneet Australian länsiosiin (esimerkiksi Pilbara), sekä Itä-Braziliassa (Carajás). Muita merkittäviä alueita ovat Venäjä, Kiina, Intia ja Kanada. Rautamalmit käytetään pääasiassa teräksen tuotantoon, ja korkea-astiaisten magnetiittisten malmien osuus sekä epäorgaanisen materiaalin koostumus vaihtelevat alueittain.

Suomessa rautavarannot ovat yleisesti pienempiä ja vähemmän merkittäviä kansainvälisessä mittakaavassa; tutkimukset ja tuotanto keskittyvät pienempiin ja harvemmin esiintyviin esiintymiin sekä tilapäisiin käyttöihin.

Tulevaisuuden näkymiä maanittelavat rautavarantojen kehitys riippuen iron kauppahintojen kehityksestä, ympäristö- ja turvallisuusmääräyksistä sekä uusien louhintamenetelmien ja kierrätyksen vaikutuksesta.