Primaarioikeudesta

Primaarioikeudesta on oikeusoppia koskeva käsite, jolla tarkoitetaan ne oikeusnormit ja periaatteet, jotka muodostavat oikeusjärjestyksen perustan. Se kattaa johtavat säädökset ja oikeuslähteet, joiden toimintaa ja vaikutuksia vaikea muuttaa vähemmällä kuin koko järjestyksen uudelleenarvioinnilla. Termiä käytetään erityisesti EU-oikeuden yhteydessä.

Euroopan unionin primaarioikeus koostuu pääosin unionin perustamissopimuksista, kuten Euroopan unionin perustamissopimuksista (TEU) ja toiminnasta (TFEU). Näiden sopimusten lisäksi primaarioikeuteen kuuluvat niihin liittyvät pöytäkirjat sekä muut sopimusmuutokset, jotka hyväksytään ja joihin liitetään oikeudellinen merkitys. Primaarioikeuteen voidaan katsoa kuuluvan myös perusoikeuskirja sekä muut oikeudelliset välineet, joiden katsotaan muodostavan unionin peruslähteet. Primaarioikeuden tarkoituksena on määritellä unionin toimivallan laajuus, oikeuslähteiden hierarkia sekä keskeiset oikeusperiaatteet.

Hierarkiassa primaarioikeus on kansallista lainsäädäntöä ylemmällä, kun on kyse EU-luonteisista asioista. Tämä tarkoittaa, että EU:n primaarioikeus on etusijainen ja kansallinen lainsäädäntö on pantava syrjään tai tulkittava sen mukaisesti, jos ristiriita syntyy. Tämän ratkaisee pääasiallisesti eurooppalainen erityistuomioistuin (Euroopan unionin tuomioistuin) sekä kansalliset tuomioistuimet, jotka tulkitsevat ja soveltavat sekä primaarioikeutta että sekundaarilainsäädäntöä.

Primaarioikeudella on keskeinen vaikutus muun muassa vapaan liikkuvuuden, kilpailun, sosiaalisten oikeuksien ja perusoikeuksien toteutumisessa. Säädösten muuttaminen primaarioikeudessa edellyttää yleisesti laajamittaista oikeudellista muutosta ja jäsenvaltioiden ratifiointia.