primaarioikeuteen

Primaarioikeuteen viitataan EU-oikeudessa termillä, jolla tarkoitetaan oikeuslähteiden ylintä kerrosta. Primaarioikeus muodostaa EU:n oikeusjärjestyksen perustan ja luo sekä oikeuksia että velvoitteita jäsenvaltioille, EU-instituioille ja yksilöille. Se määrittää, miten EU-lainsäädäntö syntyy ja miten sitä sovelletaan, ja toimii perustana sekundaarilainsäädännölle sekä oikeuskäytännölle.

Primaarioikeuden keskeiset lähteet ovat perustamissopimukset (TEU ja TFEU sekä niiden muutokset) sekä niihin liittyvät oikeusperiaatteet. Lisäksi perusoikeuskirja on nykyisin osa EU:n primaarioikeutta, ja sen velvoittavuus ulottuu sekä EU-instituutioihin että jäsenvaltioihin sovellettavan EU-lainsäädännön kautta. Primaarioikeuden piiriin voidaan katsoa kuuluvan myös yleiset oikeusperiaatteet, kuten syrjimättömyyden, suhteellisuus- ja oikeudenmukaisuuden periaatteet.

Primaarioikeuden etusijaperiaate tarkoittaa, että EU-lainsäädäntö syrjäyttää ristiriitaiset kansalliset säännökset silloin, kun EU-lainsäädäntö on sovellettavissa. Tämä periaate on vakiintunut EU-oikeuden oikeuskäytännössä, kuten van Gend en Loos ja Costa v. ENEL -direktiiveista johdettujen ratkaisujen kautta, ja se on keskeinen väline EU-lainsäädännön toteuttamisessa.

Suomessa EU-oikeus, ja erityisesti primaarioikeus, on osa kansallista oikeusjärjestystä. Kun EU-lainsäädäntö on sovellettavissa, suomalaiset tuomioistuimet sekä soveltavat primaarioikeutta että sekundaarilainsäädäntöä, ja tarvittaessa kansallinen lainsäädäntö jätetään soveltamatta EU-oikeuden kanssa ristiriidassa. Tämä pätee muun muassa perustuslain ja EU-oikeuden väliseen suhteeseen sekä EU-kansalaisten oikeuksiin.