Näöntieteessä

Näöntiede on visuaalisen systeemin toiminnan ja näköaistin havaitsemisen tutkimusta. Se on monitieteinen ala, joka yhdistää optometrian, oftalmologian sekä visuaalisen neurotieteen ja psykofysiikan. Tavoitteena on ymmärtää normaalin näön mekanismit sekä tunnistaa, arvioida ja hoitaa näköön liittyviä häiriöitä ja sairauksia.

Silmä koostuu useista rakenteista: sarveiskalvo, iiris, linssi, verkkokalvo ja näköhermo. Valo taittuu sarveiskalvossa ja linssissä, ja verkkokalvon tappisolut sekä ratasolut muuntavat sen sähköisiksi signaaleiksi. Signaalit kulkevat näköhermon kautta aivokuoren visuaalisiin alueisiin, joissa ne tulkitaan havainnoiksi. Binokulaarinen yhteistyö ja tarkkuus riippuvat näiden rakenteiden yhteistoiminnasta sekä aivoperäisestä käsittelystä.

Diagnostiikkaan kuuluvat visusmittaus (näöntarkkuus), refraktiotesti, silmänpaineen mittaus sekä kliiniset tutkimukset. Käytetään myös kuvantamismenetelmiä kuten optinen koherenssitomografia (OCT) sekä perimetria, fluoresenssangiografia ja verkkokalvon kartoitus. Näillä menetelmillä kartoitetaan rakenteelliset ja toiminnalliset poikkeamat sekä suunnitellaan hoito.

Yleisimmät näön virheet ovat myopia (lyhyenäköisyys), hyperopia (kaukonäköisyys) ja astigmatismi sekä presbyopia. Silmäsairauksia voivat olla kaihi, glaukooma, makuladegeneraation sekä diabeteksen aiheuttama retinopatia. Hoitoihin kuuluvat silmälasit, piilolinssit sekä laser- tai leikkaushoidot, kuten LASIK. Lääkehoito ja injektiot voivat olla tarpeen joissakin sairauksissa.

Tutkimus ja sovellukset: Näöntiede tukee visuaalisen kognition tutkimusta sekä lukemisen ja silmänliikkeiden ymmärtämistä. Se vaikuttaa myös visuaalisen teknologian suunnitteluun, kuten apuvälineiden ja virtuaalitodellisuusratkaisujen kehittämiseen.