verkkokalvon

Verkkokalvo on silmän sisäpuolella sijaitseva valoon reagoiva kudos, joka muuntaa valon sähköisiksi signaaleiksi ja aloittaa näön prosessoinnin. Se on osa keskushermostoa ja saa ravinteita sekä happea suonikalvosta (koroidea) sekä verkkokalvon pigmenttipäällysteisestä epiteelistä (RPE).

Rakenne: Verkkokalvo koostuu useista kerroksista. Fotoreseptorit – sauvat ja tappisolut – vastaanottavat valon. Sauvat vastaavat hämäränäköä, tappisolut värejä ja tarkkaa näkyä kirkkaassa valossa. Signaalit siirtyvät fotoreseptoreista eteneviin neuroneihin ulkokerroksen hermostossa ja edelleen sisemmän kerroksen bipolaari- ja amakriinisoluihin sekä lopulta gangliosoluihin, joiden aksonit muodostavat näköhermon. Makula lutea ja sen keskus, fovea centralis, sijaitsevat verkkokalvon keskellä ja tarjoavat suurimman näöntarkkuuden; fovea centralis on tappisolukeskittynyt alue ja avaskulaarinen, jolloin valo pääsee häiritsemättä.

Toiminta ja verenkierto: fotoreseptorit reagoivat valoon; fototransduktiossa 11-cis-retinal muuttuu all-trans-retinaliksi, mikä käynnistää sähköisen signaalin. Signaali kulkee bipolaari- ja amakriiniryhmien kautta gangliosoluihin, joiden aksonit muodostavat näköhermon ja vievät signaalin aivoihin. Verkkokalvo saa verenkiertonsa pääosin suonikalvon kautta, ja RPE:n tehtäviin kuuluu valon vastaanotto, näköaineksen kierrätys ja fototransduktioreiden palautus.

Kliininen merkitys: verkkokalvon sairaudet kuten ikärappeuma (AMD), diabeteksen retinopatia sekä retinaali irtoama voivat johtaa näön menetykseen. Diagnoosiin käytetään oftalmoskopiaa sekä kuvantamismenetelmiä kuten OCT ja fluoresoiva angiografia. Hoitomuodot riippuvat sairaudesta ja voivat sisältää anti-VEGF-lääkkeet, laserhoitoa sekä kirurgisia toimenpiteitä.