Luonnonvaraisuus

Luonnonvaraisuus on käsite, jolla viitataan luonnon omiin prosesseihinsa suurelta osin ilman ihmisen suunnitelmallista muokkausta. Se kuvaa tilaa tai dynamiikkaa, jossa ekosysteemien kehitys, lajien vuorovaikutukset ja energian kierto etenevät pääosin itsestään. Luonnonvaraisuutta voidaan tarkastella sekä suurina, laajoina alueina että pienemmissä, suhteellisen koskemattomissa osissa, joissa ihmisen toiminta on vähäistä tai tiukasti rajattua.

Käytännössä luonnonvaraisuutta tarkastellaan usein suojelun ja ekosysteemidynamiikan näkökulmasta. Se liittyy ekologiseen eheyteen, palautumiskykyyn sekä siihen, miten luonnon prosessit, kuten tulipalot, myrskyt ja laidunnus, voivat edetä ilman ihmisen järjestelmällistä ohjausta. Luonnonvaraisuutta käytetään sekä tilan kuvaamiseen että tavoitteen muotoiluun: suojella luonnon omia prosesseja ja säilyttää niiden toimintaedellytykset.

Arviointi perustuu usein mittareihin kuten ihmisen aiheuttaman häiriön määrä, ekosysteemin alueellinen eheys, lajiston monimuotoisuus sekä palautumiskyky. Kansainväliset ja kansalliset suojeluohjelmat voivat asettaa luontoonvaraisuudelle tavoitteita, joiden avulla turvataan luonnon omien prosessien toiminta.

Esimerkkejä keskusteluista ovat laajat koskemattomat luonnonalueet sekä alueet, joissa ihmistoiminnan vaikutukset on minimoitu. Suomessa luontoonvaraisuutta pohditaan erityisesti erämaiden ja suojelualueiden yhteydessä, samalla kun maailmanlaajuisesti huomioidaan koskemattomien ekosysteemien arvo ja ihmisen vaikutusten hallinta.

Haasteet liittyvät muun muassa maankäyttöön, metsätalouteen, infrastruktuuriin sekä ilmastonmuutokseen, jotka voivat kaventaa luontoonvaraisen tilan laajuutta ja heikentää ekosysteemien kykyä toimia itsestään. Toisaalta luontoonvaraisuus nähdään yhä keskeisenä osana luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen turvaamista sekä tutkimuksen ja kulttuurisen arvostuksen kannalta.