Lahoaminen

Lahoaminen on prosessi, jossa orgaaninen aines hajoaa mikrobien sekä entsyymien toiminnan sekä fyysikaalisten ja kemiallisten vaikutusten seurauksena. Se on luonnollinen osa ravinteiden kiertoa, jolloin kuollut kasvi- ja eläinmateriaali muuttuu takaisin maaperään käytettävissä oleviksi ravinteiksi.

Prosessiin osallistuvat hajottajat, kuten bakteerit, sienet ja pieneliöt. Niiden entsyymit pilkkovat proteiineja, hiilihydraatteja ja rasvoja, ja hajonnan sivutuotteina syntyy hiilidioksidia, vettä sekä muun muassa ammonium- tai nitriattiyhdisteitä sekä orgaanisia ainesosia. Lahoaminen etenee usein vaiheittain: alussa tapahtuu solujen rikkoutumisesta johtuvaa aktiivista hajotusta, jonka jälkeen aineksen pilkkoutuminen tasoittuu ja lopulta hajoaminen hidastuu.

Olosuhteilla on suuri vaikutus lahoamisen nopeuteen ja suuntaan. Lämpötila, kosteus, hapen saanti sekä pH määrittävät, millaiset mikrobit voivat menestyä ja millainen energiantuotanto on mahdollista. Kostea ja lämmin ympäristö edistää hajottajien kasvua, kun taas kuiva tai kylmä ympäristö hidastaa prosessia.

Ekologisesti lahoaminen on keskeinen osa ekosysteemien ravinteiden kiertoa, sillä hajottajat vapauttavat maaperään typpeä, hiiltä ja muita ravinteita sekä muokkaavat orgaanisten aineiden koostumusta. Lopputuotteina syntyy hiilidioksidia, vettä sekä humus- ja ravinteita, jotka tukevat uuden kasvun.

Ruokataloudessa lahoamisen hallinta on tärkeää elintarvikkeiden säilyvyydessä ja ruokahävikin vähentämisessä. Säätelemällä lämpötilaa, kosteutta, ilmavuutta sekä käyttämällä säilöntämenetelmiä kuten jäähdytystä, kuivausta, suolausta, hapettumisen estoa tai fermentointia voidaan hidastaa tai ohjata hajotusta turvallisesti.

---