Kenttämittausten

Kenttämittausten käsite kattaa mittaukset, jotka tehdään ulkona tai muissa kontrolloimattomissa olosuhteissa, joissa tutkittava ilmiö esiintyy luonnollisessa ympäristössään. Niiden tarkoituksena on kerätä havaintoja todellisista olosuhteista ja tarjota aineistoa, jota laboratorio- ja mallinnusvaiheet eivät voi yksin tuottaa. Kenttämittausten sovelluksia ovat maantiede, ekologia, metsätalous, hydrologia sekä erilaiset ympäristö- ja maataloustutkimukset.

Menetelmät ja välineet riippuvat ilmiöstä. Yleisiä välineitä ovat GNSS- ja geodeettiset mittauslaitteet sekä total-stationit, käsimittauslaitteet; pH- ja sähkönjohtavuusmittarit sekä kosteuden, lämpötilan ja virtauksen sensoreita. Maaperä- ja vesistömittauksissa käytetään näytteenottovälineitä sekä veden laadun mittauslaitteita. Kasvillisuuden seurannassa hyödynnetään sekä perinteisiä kartoitusmenetelmiä että etäperäisiä sensoreita, kuten spektroradiometrejä ja drone-pohjaisia mittauksia.

Laatu ja epävarmuus ovat keskeisiä huomioita kenttämittausten suunnittelussa ja tulkinnassa. Epävarmuuteen vaikuttavat instrumenttivirheet, ympäristöolosuhteet, havainnoijan vaikutus sekä otannan epävarmuus. Kalibrointi, toistomittaukset, huolelliset mittausprotokollat sekä kattava metadataauttavat hallitsemaan nämä tekijät.

Suunnittelussa käytetään otantamenetelmiä, kuten transeja, satunnaista tai stratified otantaa, sekä selkeitä tallennus- ja laitetietoja. Tyypillinen työprosessi koostuu suunnittelusta, kalibroinnista, kenttäkampanjasta, tiedon siirrosta ja laadunvarmistuksesta sekä lopulta analysoinnista ja raportoinnista. Kenttämittausten tulokset täydentävät laboratoriotutkimuksia ja mallinnuksia sekä tukevat päätöksentekoa sekä tutkimusta eri aloilla.