kartoitusmenetelmiä

Kartoitusmenetelmät ovat toimintatapoja, joilla tutkittava ilmiö kartoitetaan, tunnistetaan, dokumentoidaan ja esitetään kartalla tai muussa rakenteellisessa muodossa. Niitä käytetään laajasti tutkimuksessa, suunnittelussa ja päätöksenteossa, ja ne voivat yhdistää sekä määrällisiä että laadullisia lähestymistapoja. Kartoituksessa pyritään määrittämään kohteen laajuus, sijainti, ominaisuudet sekä riippuvuudet ympäristöön.

Keskeinen luokitus voidaan esittää seuraavasti: inventointi- ja kartoitusmenetelmät, kenttä- ja havainnointimenetelmät, kysely- ja haastattelumenetelmät, mittaus- ja näytteenottomenetelmät sekä kartoitus- ja geospatiaalisen analyysin menetelmät. Lisäksi dokumentointi- ja sisällönanalyysimenetelmät sekä riskinarviointi ja vaikutusten kartoitus kuuluvat usein kartoitusprosessiin.

Esimerkkejä yleisistä kartoitusmenetelmistä ovat kenttähavainnointi, kyselyt ja haastattelut, näytteenotto ja laboratorionalyysit, mittaaminen sekä geospatiaalisen kartoituksen menetelmät GIS- ja GPS-tekniikoilla. Lisäksi etä­tutkimus perustuu satelliitti- ja ilmakuviin, sekä dokumentaation ja sisällönanalyysin käyttötavat.

Sovelluskohteita ovat ympäristö- ja luonnonvarojen kartoitus, infrastruktuurihankkeiden vaikutusten kartoitus, maaperä- ja vesistöalueiden kartoitus, kulttuuriperinnön rekisteröinti sekä arkeologiset kartoitukset, sosiaalitieteellinen kartoitus sekä koulutus- ja terveydenhuollon tarpeiden kartoitus.

Toteutus edellyttää huolellista suunnittelua, tarkoituksenmukaisuutta, oikeiden menetelmien valintaa sekä eettisyyttä, edustavuutta ja laadunvarmistusta. Tulosten esittäminen ja tallentaminen ovat keskeisiä, jotta kartoituksesta on hyötyä päätöksenteossa.