maaperä

Maaperä on maakerroksen ylintä osaa, joka tukee kasvillisuutta ja toimii elinympäristönä monille eliöille. Se muodostuu mineralisesta aineksesta sekä orgaanisesta aineesta, ja siihen liittyy vettä, ilmaa sekä mikrobistoa. Mineralinen osa koostuu hiekasta, siltekstä ja savesta; orgaaninen aines muodostaa humusta, parantaa rakennetta ja vedenpidätyskykyä sekä tarjoaa ravinteita. Maaperä vaihtelee sen mukaan, miten sen koostumus, rakenne ja pH sekä orgaanisen aineksen määrä ovat kehittyneet.

Maaperän muodostumista ohjaavat viisi päätekijää: parent material (alkuperäinen kiviladelma tai materiaali), ilmasto, elinympäristöt ja eliöstö, topografia sekä aika. Näiden vuorovaikutus johtaa erilaisiin horisontteihin ja rakenteisiin. Suomessa maaperät voivat ilmentyä muun muassa podsolin, luvisolin ja arenosolin kaltaisina ryhminä sekä kosteissa oloissa gley-maalajin kaltaisina, mikä heijastaa ilmaston ja maaperän kehityksen yhteisvaikutusta.

Maaperä toimii Vesivarastona, ravinteiden säilyttäjänä ja kasvualustana. Sen ominaisuuksiin kuuluvat tekstuuri (hiekka–siltti–savikerroin), rakenteen, porojen ilmavuuden sekä veden läpäisevyys, pH ja ravinteiden pidätyskyky eli kationevahtokyky (CEC). Horisontit voivat koostua erilaisista kerrostumista: O-, A-, E-, B-, C- ja R-horisontteja, joiden kehitys kertoo maaperän historiasta.

Maaperän merkitys on laaja: se tukee ruokatuotantoa, metsätaloutta ja luonnon monimuotoisuutta sekä toimii hiilenvarastona ja vesitalouden säädelmänä. Sen tilaa ja toimintakykyä uhkaavat eroosio, tiivistyminen, happamoituminen sekä epäpuhtaudet; näiden ehkäisyyn ja parantamiseen tähtäävät maanhoito, orgaanisen aineksen lisääminen, viljelykierron kiertäminen ja kalkitus.