IBORuudistus

IBORuudistus on maailmanlaajuinen prosessi, jonka tavoitteena on siirtää pankkien ja rahoitusmarkkinoiden viitteellisiä korkoja pois perinteisistä IBOR-koroista (esimerkiksi LIBOR, EURIBOR) kohti turvallisempia riskittömiä korkoja. Siirtymää ajaa tarve lisätä viitekorkojen luotettavuutta, läpinäkyvyyttä ja kestävyyttä epätoivottujen manipulointien riskin vähentämiseksi sekä pian lopetettujen IBOR-korotusten käytön korvaamiseksi uusissa ja jo olemassa olevissa sopimuksissa.

IBOR-uudistus kattaa laajan joukon instrumentteja, kuten lainoja, asuntovelkaa ja johdannaissopimuksia. Keskeistä on siirtyä tai täydentää viitekorkoja riskittömien korkojen (RFR:ien) kuten euroalueella käytettävän eurostr:n (€STR), Yhdysvalloissa SOFR:n, Yhdistyneessä kuningaskunnassa SONIA:n ja Sveitsissä SARONin tai Japanissa TONA:n kaltaisten korkojen kanssa. Uudistuksessa korostuvat myös fall-back-kirjoitussäännöt ja mahdolliset korjaus- tai nykyian mukautukset (esim. spread-adjustments) sekä harmonisoidut laskentatavat.

Sääntely- ja markkinatoimet ovat edenneet EU:n rahoitusperiaatteissa ja seuraajina kansallisella tasolla. EU:n Benchmark Regulation sekä keskuspankkien ja viranomaisten ohjeistukset ohjaavat uutena käytäntönä RFR-pohjaisten sopimusten julkaisemista, sekä vanhojen sopimusten sovittelua fall-back-menettelyin. Suomessa IBOR-uudistus näkyy pankkien ja lainanottajien sekä finanssialan valvovan viranomaisen, Finanssivalvonnan, ohjeistuksissa ja käytännön sopimusmuutoksissa.

Vaikutukset voivat vaihdella; lainan kustannuksiin voi tulla muutoksia, kun viite muuttuu RFR-pohjaiseksi, ja sopimusten hallinnointi sekä riskienhallinta ovat päivittäisessä tarkastelussa. Uudistuksen tavoitteena on varmistaa, että viitemarkkinat toimivat luotettavasti myös tulevaisuudessa.