Epävarmuustekijästä

Epävarmuustekijästä on termi, jota käytetään riskinarvioinnissa kuvaamaan lisäarvoa, jolla kompensoidaan epävarmuuksia ja tiedon puutteita. Se on suunniteltu varmistamaan, että päätelmät ja suositukset ovat riittävän varovaisia, kun dataa joudutaan siirtämään erilaisiin tilanteisiin tai laajoihin populaatioihin. Epävarmuustekijästä voidaan puhua sekä yksittäisen tutkimuksen että laajempien riskinarvioiden yhteydessä.

Käyttötapa ja yleisimmät arvot. Eristetyt epävarmuustekijät, kuten eläinmallien siirtäminen ihmiselle (interspecies) ja ihmisten sisäinen vaihtelu (intraspecies), perinteisesti ilmaistaan tekijöinä, joiden tulo tuottaa suojelunvarmuutta. Yleinen oletus on, että intraspecies- ja interspecies-tekijät ovat kummatkin 10, jolloin kokonais-epävarmuustekijä (UF) on 100. Tämä mahdollistaa turvallisen päivittäisen saannin (ADI) tai muun raja-arvon määrittämisen kaavalla ADI = NOAEL / UF. Tarvittaessa lisätietojen puutteita, käyttötarkoituksen muuttumista tai kehitys- ja subkroonisten vaikutusten epävarmuutta varten voidaan lisätä ylimääräisiä tekijöitä.

Kritiikki ja nykyaikaiset lähestymistavat. Epävarmuustekijät ovat usein tarkoitettu varmistamaan turvallisuus, mutta ne voivat johtaa ylivarovaisuuteen ja epä-realistisiin arvoihin, jos taustadata on rajallista tai epävarmuudet eivät ole tasapainoisesti weight-tyn. Modernit menetelmät, kuten todennäköisyys- ja bayesilaiset lähestymistavat sekä epävarmuuden kvantifiointi, pyrkivät tuottamaan määrällisiä arvioita ilman liian jäykkiä kertaluokkia. Regulatiivisessa kontekstissa epävarmuustekijästä käytetään osana kokonaisvaltaista riskinarviota, esimerkiksi EFSA- tai WHO-raporteissa.

Esimerkki. NOAEL 1 mg/kg/päivä eläinkoetoksikologiassa ja UF = 100 antavat ADI noin 0,01 mg/kg/päivä. Tämä osoittaa, miten epävarmuustekijästä huomioidaan sekä eläinmallien epävarmuudet että yksilöiden herkkyys.