Endosytoitumisella

Endosytoituminen on solussa tapahtuva aineiden sisäänotto, jossa plasmalemma invaginoituu ja muodostaa sisäisen vesikelin. Prosessi mahdollistaa ravinteiden, lipideiden ja signaalimolekyylien vastaanoton sekä solukalvon reseptoreiden kierrätyksen ja säätelyn. Endosytoitumisella voidaan myös kontrolloida solujen herkkyyttä ulkoisille signaaleille ja muuttaa solukalvon koostumusta.

Endosytoitumisen päämuodot ovat fagosytoituminen, pinosytoituminen ja reseptorivälitteinen endosytoituminen. Fagosytoinnissa suuria partikkeleita, kuten bakteereja, internalisoidaan tyypillisesti makrofagien tai neutrofiilien toimesta. Pinosytoinnissa solu ottaa nesteen ja liuenneiden molekyylien seoksia pienemmissä määrissä. Reseptorivälitteinen endosytoituminen on kohdennettua: ligandi sitoutuu solureseptoriin ja endosytoosi tapahtuu klathriini- tai caveoliiniverkostojen ohjaamana.

Mekanismissa klathriini-välitteinen endosytoituminen (CME) on yleisin reitti. Ligandi-reseptori-kompleksi kerääntyy klathriinivaunuihin, joita säätelevät adaptoriiniprot iinit kuten AP-2. Vesikkeli irtoaa dynamiinilla ja kulkee varhaiseen endosomiin. Happamoitumisen myötä ligandit vapautuvat reseptoreista; reseptorit voivat palautua solukalvolle recycling-meurien kautta tai siirtyä myöhäiseen endosomiin ja lysosomeihin hajotettavaksi. Caveoliinivälitteinen endosytoituminen käyttää caveolin-proteiineja ja spesifisiä lipidikeskittymiä. Makropinoosi ja fagosytoosi ovat suurempien hiukkasten ja nesteiden sisäänottoa, jota ohjaa aktiinisäätely.

Endosytoituminen on keskeinen mekanismi ravinteiden ja signaalien hallinnassa sekä immuunipuolustuksessa. Virheet prosessissa voivat altistaa sairauksille, kuten hyperkolesterolemialle LDL-reseptorin toimintahäiriöistä ja joillekin infektioille, joissa patogeenit hyödyntävät endosyytoitumisreittejä. Endosytoitumisella voidaan siis tarkastella sekä solujen ravinnonsaantia että soluvälitteisiä kertymä- ja viestintäprosesseja.