virtsenerityksen

Virtsanerityksellä tarkoitetaan elimistön tapaa poistaa virtsan mukana nesteitä, elektrolyyttejä ja aineenvaihdunnan lopputuotteita. Prosessi tapahtuu pääosin munuaisissa nefronien kautta ja koostuu glomerulaarisuodatuksesta, tubulaarisesta takaisinimeytymisestä ja erityksestä sekä virtsan konsentraatiosta Henlen linkouman ja keräilyputken toiminnan avulla.

Glomerulaarisuodatus tuottaa alkuvirtsan, josta suurin osa veden ja tärkeimpien ionien määrästä palautuu verenkiertoon tubulusten kautta. Tubulaarinen eritys poistaa verestä lisää aineita, kuten lääkeaineita ja virtsahappoa. Antidiureettinen hormoni (ADH), aldosteroni ja natriureettiset peptidit säätelevät veden ja natriumin tasapainoa sekä siten virtsanerityksen määrää ja koostumusta.

Normaali vuorokausivirtsaneritys vaihtelee nesteen saannin, ympäristön ja hormonitilan mukaan, tyypillisesti noin 0,5–2 litraa vuorokaudessa. Virtsan koostumus sisältää pääasiassa vettä, ureaa, kreatiniinia, natriumia ja muita elektrolyyttejä; merkittäviä poikkeavuuksia voi aiheuttaa sairaudet, lääkkeet tai ruokavalio.

Kliinisesti virtsaneritystä tutkitaan virtsa-analyysillä, osmoalisuudella ja munuaisten toimintakokeilla (esim. kreatiniinipuhdistuma). Poikkeamat, kuten polyuria, oliguria tai anuria, voivat viitata munuaisten toimintahäiriöihin, neste- tai elektrolyyttitasapainon muutoksiin tai endokriinisiin häiriöihin.