varastointielimissä

Varastointielimet ovat kasvin rakenteita tai modifioituneita osia, jotka keräävät ja varastoivat reservejä energiaksi ja rakennusaineiksi, kun kasvin fotosynteesi on vähäistä tai ympäristöolosuhteet kuten kuivuus, kylmä tai lepotila rajoittavat aktiivista aineenvaihduntaa. Niiden tehtävänä on turvata kasvin elinkaari ja mahdollistaa uuden kasvun tai kukinnan käynnistyminen myöhemmin.

Varastointielimet voivat olla maanpäällisiä tai maan alla sijaitsevia. Maanpäällisiä ovat esimerkiksi mukulat (kuten peruna ja maniokka), jotka ovat paksuuntuneita varret tai kukkavarret ja joihin kerrostuu tärkeitä reservejä, sekä sipulit kuten sipuli ja valkosipuli, jotka koostuvat suurista, tavallisesti lepotilaan soveltuvista varastointi- ja johtojaksoista. Juurakot ja rizoomeiksi kutsutut rakenteet, kuten inkivääri, ovat maanalaista varastointia, jossa kerrostuneet parenkyymisolut varastoivat tärkeitä sokereita ja muita reservejä. Lisäksi monet juuret ja juurakot toimivat varastointina, esimerkiksi porkkana ja punajuuri, jotka keräävät sokereita ja muita ravinteita.

Solutasolla varastointielimet koostuvat pääasiassa parenkymisolukosta, jonka vakuolit ja tärkkelyksen, sokerien tai lipidien kaltaiset varastosaineet antavat kudokselle suurta massaa. Varastoinnin välittäjäaineet ja rakenteelliset muutokset mahdollistavat nesteen ja aineiden kertymisen sekä solujen kestävyyden kuivuutta vastaan. Usein varastointielimet myös vähentävät fotosynteesiä tai pysäyttävät sen kautta ajankäytön, jolloin energia voidaan ohjata reservien muodostamiseen.

Varastointielimillä on merkittävä rooli kasvin elinkaarelle, taloudellisesti erityisesti maataloudessa ja ruokatuotannossa. Esimerkiksi perunasta, sipulista, porkkanasta ja punajuuresta saadut ravinteet ovat riippuvaisia näiden rakenteiden toiminnasta, ja niiden kehitys sekä sato voivat riippua siitä, miten hyvin varastointi toimii ja kuinka hyvin kasvi pystyy pelastamaan katsottuja reservejä seuraavaa kasvukautta varten.