soluinfektioissa

Soluinfektioissa tarkoitetaan infektiota, jossa patogeeni kohdistuu ja replikoituu pääosin solun sisällä. Tyypillisiä intracellular patogeenejä ovat virukset sekä osa sisäisesti elävistä bakteereista ja joitakin alkueläimiä. Näiden infektioiden kulku voi poiketa ekstrasellulaarisista infektioista, koska solun sisäinen tila sekä immuunipuolustus vaikuttavat sekä patogeenin leviämiseen että kudosten vaurioitumiseen.

Patogeenit voivat tunkeutua soluun useilla tavoilla, kuten endosytoitumalla tai kalvofuusiolla. Ne käyttävät solun omia biosynteesi- ja energiavarantoja replikoituakseen ja voivat lisäksi salata toiminnallaan tai estää interferoni-vasteen sekä muita immuunijärjestelmän osia. Jotkut solunpinnan pinnan reseptoreihin tarttuvat patogeenit voivat myös muokata solun apoptoosi- tai autophagian reittejä lisätäkseen selviytymistään.

Soluinfektioiden aiheuttama soluvaurio syntyy sekä patogeenin toiminnasta että isäntäsolun vastauksesta. Tyypillisiä ilmiöitä ovat cytopathia, solukuolema (apoptoosi tai pyroptoosi) sekä solujen toiminnan häiriöt. Immunologinen vaste, kuten T-solujen ja makrofagien aktivoituminen sekä sytokiinivaste, vaikuttaa sekä taudin kulkuun että paranemiseen.

Esimerkkejä soluinfektioista ovat virukset kuten influenssa ja HIV sekä koronavirukset, sisäisesti elävät bakteerit kuten Listeria monocytogenes ja Mycobacterium tuberculosis, sekä alkueläimet kuten Toxoplasma gondii ja Plasmodium-laji. Diagnostiikkaan kuuluu PCR-tutkimukset, serologiset ja immunologiset testit sekä kudos- tai soluviljelyt; kuvantaminen voi tukea epäilyä. Hoito riippuu patogeenistä: virusten kohdalla käytetään antiviraalisia lääkkeitä, sisäisesti elävien bakteerien infektioissa puolestaan antibiootteja tai antimikrobisia aineita, jotka tunkeutuvat soluihin. Rokotteet ennalta ehkäisevät monia soluinfektioita ja niiden tutkimus sekä kehitys ovat keskeisiä tartuntatautien hallinnassa.