resilienttiyteen

Resilienttiyteen tarkoittaa kykyä toipua, sopeutua ja säilyttää toimintakyky äkillisissä vastoissa ja häiriötilanteissa. Kyse on sekä palautumisesta että sopeutumisesta: järjestelmä säilyttää ydintoimintonsa kriisin aikana ja oppii kokemuksistaan välttääkseen samoja heikkoja kohtia tulevaisuudessa. Käsite on sovellettavissa laajasti yksilöistä yhteisöihin, organisaatioihin sekä ekosysteemeihin.

Yksilötasolla puhutaan psykologisesta resilienssistä, joka kuvaa yksilön puolustus- ja sopeutumiskykyä, stressin hallintaa ja hyvinvoinnin ylläpitämistä. Yhteisö- ja yhteiskuntatasolla resilience tarkoittaa kykyä säilyttää palvelut, vahvistaa sosiaalista pääomaa ja palautua nopeasti häiriöistä. Organisaatioiden resilienssi ilmenee kapasiteettina tunnistaa riskejä, ylläpitää kriittisiä toimintoja ja reagoida sekä palautua toimitusketjuissa ja palveluissa.

Keskeisiä tekijöitä ovat ennakointi, varautuminen, jousto, oppiminen ja sosiaalinen tuki. Resilienssi kehittyy suunnittelun, riskienhallinnan ja jatkuvan parantamisen kautta: monitorointi, joustavat prosessit, redundanssit sekä koulutus. Mittaaminen tapahtuu sekä psykologisilla mittareilla että organisaatioiden suorituskykyä kuvaavilla indikaattoreilla; CD-RISC on yleisesti käytetty psykologinen mittari, kun taas liiketoiminnan jatkuvuuden ja toimitusketjujen palautumiskykyä arvioidaan erikseen. Arvioinnissa huomioidaan sekä palautumisnopeus että toimintakyvyn säilyminen kriisin aikana.

Sovelluskohteita ovat mielenterveys ja koulutus, kaupungin suunnittelu, kriisinhallinta sekä ilmastokestävyyden parantaminen. Kritiikkiä esitetään siitä, että liiallinen resilience-keskittyminen voi siirtää vastuuta yksilöille tai organisaatioille ja peittää rakenteellisia ongelmia. Tämän vuoksi resilienttiyteen tulisi tarkastella osana laajempaa riskienhallinnan ja yhteiskunnallisen kehittämisen kokonaisuutta, jossa sekä yksilön että yhteisön toiminta on tasapainossa.