replikoinnissa

Replikointi on solun geneettisen materiaalin kopioitumisprosessi, jonka tarkoituksena on tuottaa kahdelle tytärsolulle identtinen DNA-kaksoiskierre. Prosessi on keskeinen osa solujen jakautumista ja periytyvyyden säilyttämistä. DNA-replikointi on semi-konservatiivinen: jokainen uudesta DNA-kaksoiskierteestä muodostuu yhdestä vanhasta säikeestä ja yhdestä uudesta säikeestä.

Prosessi alkaa replikaationalkeista, joita kutsutaan originoiksi. Helikaasi avaa kaksituelta DNA:n, ja primase syntetisoi lyhyet RNA-primers. DNA-polymeraasi rakentaa uutta nukleotidiparia ja syntetisoi johtosäiettä jatkuvasti. Vastalaskeva säie rakentuu Okazaki-fragmenteina, jotka DNA-ligaasi liittää yhteen. Tarkistukset ovat olennaisia: DNA-polymeraasi suorittaa virheenkorjauksen, ja mismatch-repair-järjestelmä korjaa mahdolliset virheet jälkikäteen. Eukaryooteissa replikaation alkuja on useita ja kulku on monimutkaisempi, koska kromosomeilla on useita originoita sekä kromatinin pakkautuminen ja histonimuutokset vaikuttavat prosessin säätelyyn.

Prokaryooteilla, kuten bakteereilla, on usein yksittäinen oriC-alku ja kiertynyt, pienempi genomi. Eukaryooteilla kromosomit ovat lineaarisia ja niillä on monia originoita sekä telomeerien kylläisyydessä tapahtuvaa erityistä sääntelyä ja telomeraasin toimintaa. Replikointi on tarkasti säädelty prosessi, jossa kopioitumisen nopeus ja tarkkuus ovat olennaisia, jotta perinnöllinen tieto kopioituu virheettömästi ja solujen elinkaari pysyy normaalina.

Merkittäviä haasteita replikoinnissa ovat replikaatiohäiriöt ja DNA-vauriot, jotka voivat johtaa mutaatioihin ja sairauksiin. Prosessia tutkitaan sekä perinnöllisyydessä että bioteknologiassa sen mahdollistamien sovellusten vuoksi.