pankkikriisit

Pankkikriisit ovat tiloja, joissa pankkien kyky välittää luottoja ja säilyttää maksukyky heikkenee merkittävästi. Kriisin aikana rahoitusjärjestelmä voi kärsiä luotonannon supistumisesta, pankkien vakavaraisuus heikkenee ja luottamus markkinoilla rapautuu. Tavallisesti talouskasvu hidastuu, investoinnit vähentyvät ja työllisyys heikkenee. Julkinen valta ja keskuspankki voivat joutua käyttämään tukitoimia vakauden palauttamiseksi, kuten likviditeettitukia tai takauksia.

Taustalla ovat usein talouden taantuma sekä pankkien suurten luottotappioiden aiheuttama heikentynyt luotonanto ja riski. Kiinteistö-, rakennus- ja yritysluottojen arvonlasku sekä heikko sääntely tai valvonnan puute voivat pahentaa kriisiä. Likviditeettipula ja pelko pankkien konkurssista voivat synnyttää luottokierteitä markkinoilla.

Seurauksina ovat luotonannon epävarmuus, pankkien konkursit tai saneeraukset sekä julkisen talouden rasitus. Toimet voivat sisältää keskuspankin likviditeettilisäyksiä, valtion takausten käyttöönoton, pankkien pääomittamisen sekä talletussuojajärjestelmän laajentamisen. Pitkällä aikavälillä kriisit johtavat usein vahvempaan sääntelyyn ja rahoitusjärjestelmän vakauden parantamiseen.

Esimerkkeinä toimivat 1990-luvun Itämeren alueen pankkikriisit (Suomi, Ruotsi, Norja) sekä globaalin finanssikriisin 2007–2008 vaikutukset, jotka lisäsivät tukitoimia ja lisäsivät pankkien valvontaa. Näissä kriiseissä korostuvat pääomavaatimusten vahvistaminen, riskien parempi hallinta ja kriisinhallintamenetelmien kehittäminen.

Ehkäisy: Finanssikriisien jälkeen on vahvistettu sääntelyä, lisätty pääomavaatimuksia, tehty stressitestejä, kehitetty talletussuojia ja parannettu kansainvälistä yhteistyötä pankkivalvonnassa ja kriisinhallinnassa.