nanomeditsiini

Nanomeditsiini on lääketieteen ala, jossa nanokokoisia materiaaleja ja nanoteknologian keinoja hyödynnetään diagnoosin, hoidon ja seurantatekniikoiden kehittämisessä. Nanoteknologian työkaluja käytetään erityisesti kuljettamaan lääkeaineita tarkasti soluihin, havaitsemaan sairauden merkkiaineita ja yhdistämään terapeuttiset sekä diagnostiset toiminnot. Tutkimus kattaa sekä kohdennetun lääkeainetoimituksen että uusien kuvantamismenetelmien kehittämisen.

Sovelluksia ovat kohdennettu lääkeainetoimitus, esimerkiksi liposomeiksi tai polymeeripohjaisiksi nanopartikkeleiksi muokatut kuljetusjärjestelmät, sekä diagnostiset ja theranostiset ratkaisut. Nanopartikkelit voivat toimia kuvantamisessa parantamalla kontrastia tai mahdollistaa yhdistetyn terapian ja seurannan. Tutkimuskohteita ovat erityisesti syövän hoito sekä muiden kroonisten sairauksien diagnoosi ja hoito, mutta myös neurologisten sairauksien ja sidekudoksen regeneratiiviset sovellukset.

Nanomateriaalit voivat tarjota solun sisäiseen kuljetukseen siRNA:n, mRNA:n tai CRISPR-komponenttien toimitusta sekä paikallista lämpöhoitoa esimerkiksi kullan nanopartikkelien avulla. Tunnettuja nanovalmisteita ovat liposomeja, dendrimerejä, polymeeriset nanopartikkelit sekä epäorgaanisia nanopartikkeleita kuten kullan nanopartikkelit ja rautamagneettiset nanorakenteet. Pintamuokkauksella, esimerkiksi PEGylaatiolla, sekä solukohdennetuilla ligandeilla voidaan lisätä kohdentuvuutta ja vähentää toksisuutta.

Haasteisiin kuuluu turvallisuus ja toksisuus sekä nanopartikkelien jakautuminen ja kertymä elimissä, pitkäaikaistoksisuudet sekä vaikutukset ympäristöön. Sääntely vaatii tarkkaa karakterisointia, laadunseurantaa ja läpinäkyvää riskinarviointia, mikä hidastaa etenemistä kliinisiin trialeihin. Valmistusprosesseissa korostuvat GMP-vaatimukset, skaalausyritykset ja toistettavuus.

Suomessa nanomeditsiinin tutkimus on aktiivista, ja sitä tehdään yliopistoissa sekä tutkimuslaitoksissa, usein sekä julkisen että teollisen sektorin kumppanuuksissa. Nanomeditsiini nähdään mahdollisuutena sekä terveydenhuollon yksilöllistämiseen että innovaatiotoiminnan vahvistamiseen. Kansainvälisesti ala kehittyy nopeasti, mutta käytännön kliininen hyödyntäminen etenee hitaammin turvallisuus- ja sääntelyhaasteiden vuoksi.