ilmanlaadunvalvonta

Ilmanlaadunvalvonta on järjestelmällinen toiminta, jolla seurataan ja arvioidaan ulkoilman tilaa sekä tiedotetaan siitä. Sen tavoitteena on suojella ihmisten terveyttä ja ympäristöä sekä tukea päätöksentekoa sekä kansallisella että EU-tason tasolla.

Se kattaa ilmanlaadun pitoisuudet ja niiden vaihtelun sekä ajalliset ja alueelliset erot. Yleisimpiä seurattavia aineita ovat pienhiukkaset (PM10 ja PM2,5), typenoksidit (NO2), otsoni (O3), rikkidioksidi (SO2) ja hiilimonoksidi (CO).

Menetelmät jakautuvat mittausasemaverkostoihin sekä jatkuviin analysointilaitteisiin, passiivisiin näytteenottomenetelmiin ja ilmamallinnukseen. Laadunvarmistus ja laadunvalvonta (QA/QC) ovat oleellisia. Aineistot kerätään, tallennetaan ja julkistetaan usein reaaliaikaisina tai viiveellä.

Lainsäädäntö ja ohjeistus määrittävät, miten ilmanlaadua seurataan. EU:n ilmanlaatu-direktiivit (esim. 2008/50/EC) sekä kansallinen lainsäädäntö asettavat pitoisuusrajat, seurannan velvollisuudet ja raportointivaatimukset. Tulokset julkaistaan sekä kansallisella että EU-tasolla.

Käyttötarkoitukset: terveysriskien arviointi, ympäristö- ja ilmastopolitiikan tukeminen sekä kansalaisten tiedottaminen. Pitkän aikavälin trendiseuranta ja lähdeanalyysi auttavat kohdentamaan päästövähennyksiä sekä parantamaan kaupunki- ja alueellisia ilmanlaatuolosuhteita.

Haasteet ja kehitys: mittausverkoston kattavuus ja kustannukset, uudenlaisten matalankustannus- ja mobiilimittauksien laadun varmistus sekä tiedonvaihdon standardisointi. Kansainvälinen yhteistyö sekä avoin data tukevat toiminnan kehittämistä.

---