hengitysvajauksiin

Hengitysva jaus, eli hengitysvajaus, on tila, jossa keuhkot eivät kykene ylläpitämään riittävää kaasujen vaihtoa. Siihen liittyy hapenpuute eli hypoksia ja/tai hiilidioksidin kertymä eli hyperkapnia. Hengitysvajauksia voidaan luokitella tyypin mukaan: Type 1 eli hypoksinen ja Type 2 eli hyperkapninen. Type 1 -va jauksessa veren happipitoisuus laskee (PaO2 ≤ 60 mmHg) ja PaCO2 on normaalissa tai alhaisessa tasossa. Type 2 -va jauksessa PaCO2 nousee (≥ 50 mmHg) ja veren pH voi laskea.

Syyt voivat olla keuhkoihin liittyviä tai ei-keuhkoperäisiä, ja ne voidaan jakaa pääryhmiin: Keuhkoihin liittyvät syyt kuten keuhkokuume, vakava COPD-pahenema, keuhkokuoren ja keuhkudoksen turvotus sekä ARDS. Ei-keuhkoperäisiä syitä ovat esimerkiksi keskushermoston depressio (lääkkeet kuten opioidi- tai verenkiertohäiriöt), neuromuskulaariset sairaudet (esimerkiksi ALS, hengityslihasten heikkous) sekä merkittävä rintakehän ja hengityselinten rakenteiden häiriö. Myös sydän- ja verenkiertohäiriöt sekä nestekierron häiriöt voivat johtaa hengitysva jaukseen.

Oireet ja kliiniset merkit sisältävät hengenahdistuksen, nopean tai vamistuneen hengityksen, käytön lisähengityskeskuksia, väsymyksen ja sekavuuden. Saattaa ilmetä kalpeutta, syanoosia sekä hypotensioa, erityisesti vakavissa tapauksissa.

Diagnoosi perustuu verenkaasujen mittaukseen (arteriaalinen verikaasu, ABG) ja oximetriaan sekä kuvantamistutkimuksiin (röntgen, tarvittaessa CT). Tärkeää on selvittää syy ja luokitella hengitysva jaus tyypin mukaan sekä arvioida potilaan yleinen kunto ja tarve tehostetulle hoidolle.

Hoito tähtää sekä taustalla olevan syyn hoitoon että kaasujen vaihtojen tukemiseen. Happea annetaan täsmällisesti, ja tarvittaessa käytetään ei-invasiivista (NIV) tai invasivista mekaanista ventilaatiota. Potilas kudutaan tehohoitoon, monitoroidaan tiiviisti hapetus- ja CO2-tasot sekä hoidetaan neste- ja infektiotilanteet. Ennuste riippuu taustasairaudesta ja nopeasta hoitokeskeytyksestä.