erotusmenetelmät

Erotusmenetelmät ovat prosesseja, joiden avulla seoksesta erotetaan sen komponentit. Ne ovat keskeisiä sekä analyyttisissä että tuotannollisissa sovelluksissa, ja niitä käytetään esimerkiksi kemian, lääke- ja ympäristötekniikan sekä elintarviketeollisuuden tehtävissä. Erottamistapoja on lukuisia ja ne perustuvat erilaisten aineiden fysikaalisiin tai kemiallisiin ominaisuuksiin.

Eroitusmenetelmät jaetaan pääpiirteittäin fysikaalisiin ja kemiallisiin menetelmiin. Fysikaaliset menetelmät eivät vaadi kemiallista muutosta aineissa. Niihin kuuluvat filtraatio, which removes solids by sieving, sekä sentrifugointi, tislaus (mukaan lukien fraktiotislaus), haihdutus ja kiteytys sekä erottelu kahden nesteen välillä. Kalvopohjaiset erotusmenetelmät, kuten ultrafiltrointi, nanofiltrointi ja käänteisosmoosi, sekä erilaisten liuosten välinen jakautuminen kuuluvat tähän ryhmään. Kromatografia on laaja perusmenetelmä, jossa erotus perustuu yhdisteiden affiniteettiin liuottimiin ja tukiaineisiin; siihen kuuluu esimerkiksi paperi-, kolonna-, kaasu- ja nestekromatografia.

Kemialliset erottelumenetelmät sisältävät usein kemiallista muutosta. Esimerkkejä ovat liuottimien erottelu (ekstraktio), jossa aine jakautuu kahden immiscible nesteen välillä, sekä erilaiset reaktiot, jotka johtavat uusien faasien muodostumiseen tai yhdisteiden muutoksiin siten, että ne voidaan erottaa helpommin.

Eroitusmenetelmien valinta riippuu aineesta, halutusta puhtaudesta, käsiteltävästä kokonaisarvosta sekä taloudellisista ja ympäristöä koskevista tekijöistä. Käytännössä suunnittelussa huomioidaan energian, veden ja jätteen hallinta sekä turvallisuus.