Ylähengitysteihin

Ylähengitysteihin on lääketieteellinen termi, jolla tarkoitetaan hengitysjärjestelmän yläosaa. Siihen kuuluvat nenä- ja nenäontelo sekä paranasaaliset tilat (sivuontelot), sekä nielun ja kurkunpään yläosan rakenteet. Näihin alueisiin sisäänhengitys kulkeutuu ensin, ja niiden tehtävänä on esikäsitellä ilmavirta: ilma lämmitetään, kosteutetaan ja epäpuhtaudet sekä mikrobit torjutaan ennen kuin ilma etenee alempiin hengitysteihin.

Anatomisesti ylähengitystiet sisältävät nenäkanavat, limakalvon, joka on pehmeä ja kosteuttava sekä mikrovillukset, jotka edistävät liman liikkeen suuntaan. Nielu jakautuu nenä- ja suunieluun, ja kurkunpää sekä yläosa kurkunpäästä muodostavat tarttuvan portin, jossa äänen tuottaminen alkaa ja jonka kautta ilman kulku säätelee puhumista ja nielemistä. Epiteeli ja limakalvon immuunivaste tarjoavat ensimmäisen puolustuslinjan infektioita vastaan.

Puolustusmekanismit ovat monimutkaisia: limakalvon limojen ja syljen jatkuva erittyminen, ciliaariset liikkeet, nenän hiussuoniston ja IgA-vasteet sekä paikalliset immuunirakenteet. Nämä tekijät torjuvat sekä tavalliset virukset että bakteerit ja auttavat palauttamaan normaalin ilmavirran.

Ylähengitystieinfektiot ovat yleisiä ja voivat ilmetä nuhana-, sinuiitti-, faryngiitt- tai nielurisainfektion muodossa. Oireita voivat olla nenän tukkoisuus, nenäerite, kurkkukipu, nielemäyspakko ja kuume. Diagnoosi perustuu tyypillisesti oireisiin ja kliiniseen tutkimukseen; joissain tapauksissa tarvitaan kuvantamista tai endoskooppista tutkimusta.

Hoito on oireenmukaista ja infektion luonteesta riippuvaa. Riittävä lepääminen, nesteytys, suolavesisuihkeet sekä nenäsumutteet tai nenähuisut voivat helpottaa oireita. Bakteerien epäiltäessä voidaan harkita antibioottien käyttöä. Pitkittyneet tai toistuvat ylähengitystieinfektiot sekä epäily allergisesta tai kroonisesta tilasta edellyttävät lääkärin arviota ja mahdollisesti erikoissairaanhoidon seurantaa. Erikseen huomioidaan ennaltaehkäisy, kuten rokotukset ja hygieniatoimet.