Valuuttakoodit

Valuuttakoodit ovat kolmen kirjaimen ISO 4217 -koodien muodostamia tunnuksia, joita käytetään maailmanlaajuisessa kaupankäynnissä, rahoituksessa sekä tilinpidossa. Niiden tarkoituksena on yksiselitteisesti tunnistaa kukin virallinen valuutta sekä mahdolliset rahayksiköt ja erikoisella tarkoituksella käytetyt rahoitusmerkinnät.

Koodit koostuvat kolmesta kirjoitusmerkistä. Yleensä kaksi ensimmäistä kirjainta viittaavat maan ISO 3166-1 alpha-2 -koodiin, mutta ne voivat viitata myös valuuttaan, kuten euroalueen tapauksessa. Esimerkkejä yleisistä valuuttakodeista: EUR (euro), USD (Yhdysvaltain dollari), GBP (Iso-Britannian punta), JPY (Japanin jeni), CAD (Kanadan dollari), AUD (Australian dollari), CHF (Sveitsin frangi), CNY (yuan/renminbi), SEK (Ruotsin kruunu), NOK (Norjan kruunu).

ISO 4217 määrittelee myös kolminumerisen numeerisen koodin. Esimerkkejä: USD 840, EUR 978, JPY 392, GBP 826, CNY 156, CAD 124, AUD 036. Numerot mahdollistavat valuuttojen laskennan ja tietojärjestelmien yhteensopivuuden, erityisesti vanhoissa ja kansainvälisissä talousprosesseissa.

Minorit eli desimaalit liittyvät kunkin valuutan käyttöön ja laskutukseen. Useimmat valuutat käyttävät kahta desimaalia, kuten EUR ja USD, mutta joillakin, kuten JPY:llä, ei desimaaleja käytännössä tarvita. Desimaalien määrä määritellään kunkin valuutan tilikooditiedoissa ja laskutuksessa.

Ei-kotimaan tai erikoiskäyttöjen valuutoille on käytössä koodiketju X, sekä muita erikoislajeja. Esimerkkejä: XCD (East Caribbean dollar), XAU (kulta), XDR (IMF:n erikoisvarantovarat), XAG (hopea), XPT (platina).

Käyttö ja ylläpito: Valuuttakoodit ovat keskeisiä valuuttakurssien ilmoittamisessa, hinnoittelussa, laskutuksessa ja pankkisiirroissa. ISO ylläpitää ja päivittää koodistolmatuuteita; uusia valuuttoja hyväksytään ja vanhoja tarvittaessa korvataan tai tarkennetaan.

---