Säteilyvaurioiden

Säteilyvauriot ovat biologisia vaurioita, joita ionisoiva säteily voi aiheuttaa soluissa ja kudoksissa. Vaikutukset voivat olla välittömiä tai pitkäaikaisia, ja ne riippuvat säteilyn annoksesta, sen laadusta sekä kudosten herkkyydestä.

Säteilyvauriot jaetaan yleensä kahteen pääkategoriaan: deterministiset (akuutit) vaikutukset ja stokastiset (satunnaiset) riskit. Deterministiset vaikutukset syntyvät tietyllä annosrajoilla ja niillä on kynnysarvo: esimerkiksi ihon punoitus, limakalvojen ärsytys tai pahoinvointi voidaan ilmetä, kun annos ylittää tietyn tason. Stokastiset vaikutukset eivät näin ollen vaadi kynnystä ja niiden todennäköisyys kasvaa annoksen funktiona; tällaisia ovat lähinnä syövän riski sekä perinnölliset muutokset, jotka voivat ilmetä ajan myötä.

Mekanismit perustuvat DNA-vaurioihin, erityisesti kaksoisjuosteisiin katkoksiin, sekä säteilyn aiheuttamaan oksidatiiviseen stressiin. Solujen kuolema, mutaatiot ja epätasapainoinen solujen jakautuminen voivat johtaa kudosvaurioihin ja pitkäaikaisiin terveydellisiin seuraamuksiin. Säteilyannoksia mitataan yksiköillä gray (Gy) suoraan kudoksissa ja sievert (Sv) arvioitaessa vaikutusta elimistöön, ottaen huomioon säteilyn laatu.

Lähteitä ja altistumista ovat lääketieteelliset kuvantamismenettelyt, teollinen radiografia ja ydinvoimaonnettomuudet sekä luonnollinen taustasäteily. Suojelussa noudatetaan ALARA-periaatetta (as low as reasonably achievable): käytetään suojausta, minimoidaan oleskeluaika, lisätään etäisyyttä säteilylähteeseen ja seurataan annoksia dosimetrien avulla. Kansallisesti ja kansainvälisesti rajataan työntekijöiden ja yleisön altistuminen pitkäaikaisella säädöksillä, joiden taustalla on mm. STUKin kaltaiset säteilyturvakeskukset. Säteilyvauriot ovat monitahoinen ilmiö, jossa ehkäisy ja varautuminen ovat avainasemassa.