Naarmutestejä

Naarmutestejä ovat pinnan naarmuuntumisen vastustuskyvyn arvioimiseksi käytettyjä testejä, joiden tavoitteena on mitata, millä kuormituksella ja millaisella kuvan päällä syntyy naarmuja. Ne ovat yleisiä materiaali- ja pinnoitteiden tutkimuksessa sekä laadunvalvonnassa, ja niitä hyödynnetään sekä tutkimus- että tuotantokäytössä.

Menetelmät voivat vaihdella, mutta yleinen perusidea on, että näyte asetetaan tukevasti ja sen pinnalle vedetään kovakärkinen kulma (esimerkiksi timanttipää) halutulla nopeudella. Kuormitusta lisätään asteittain tai pidetään tietyllä tasolla, ja tuloksena saadaan kriittinen kuorma sekä kuormituksen aiheuttaman naarmun ominaisuuksia, kuten syvyyttä ja karttumaa. Tuloksia arvioidaan visuaalisesti sekä optisesti tai mikroskooppisesti (esim. valomikroskooppi, skannaava elektronimikroskooppi). Tyypillisesti ilmoitetaan kriittinen kuorma, jossa naarmu alkaa muodostua, sekä muut pinnan vauriot.

Sovellukset kattavat pinnoitteet ja maalit, lasit ja keraamit, muovit ja metallipinnoitteet sekä monikerroksiset rakenteet. TAustatilanteissa naarmutestit auttavat erottamaan erilaisten materiaalien kulutuskestävyyteen liittyviä ominaisuuksia, kuten kovuutta, pinnan adhesiota sekä kerrosten yhteistoimintaa.

Rajoitukset liittyvät testin geometriaan, mittausmenetelmiin ja valmistusvaiheisiin. Tulokset voivat riippua kärkikoon, pinnan kiillottavuuden, ilmasto-olosuhteiden ja aloitusjäännösten vaikutuksesta. Saattaa olla, että tulokset eivät täysin ennusta todellista kulutusta tai naarmuuntumista palvelussa. Useita ISO- ja ASTM-standardeja määrittelee scratch-testausmenetelmiä ja tulkintakriteerejä.