Lihasjäykkyyden

Lihasjäykkyyden käsite viittaa lihasten pysyvään vastustukseen passiivisessa liikkeessä. Jäykkyys eroaa spastisuudesta siten, että spastisuus on yleensä nopeuden mukaan muuttuva tonuksen lisääntyminen, kun taas jäykkyys on usein tasainen vastustus riippumatta liikkeen nopeudesta. Jäykkyyttä esiintyy erityisesti extrapyramidaalisissa sairauksissa ja muissa basal ganglioihin liittyvissä tiloissa, kuten Parkinsonin taudissa ja sen tavallisissa varianteissa sekä joissain muissa neurodegeneratiivisissa sairauksissa.

Syy ja mekanismit liittyvät dopaminergisen järjestelmän häiriöihin basaaliganglioissa sekä yleistyneeseen lihastonus-toiminnan ylitoimintaan. Lääkkeet voivat aiheuttaa tai pahentaa jäykkyyttä, erityisesti antipsykootit ja muut dopaminergian estäjät. Aivovammat, aivohalvaukset tai muutat aivoperäiset sairaudet voivat lisäksi johtaa jäykkyyteen.

Kliininen kuva ja arviointi: Jäykkyys ilmenee tasaisena vastustuksena passiivissa liikkeissä, ja se voi kohdistua käsivarsiin, jalkoihin, hartioihin tai kasvoihin. Parkinsonissa tyypillistä on lead-pipe- tai cogwheel-tyyppinen jäykkyys; oireet voivat olla levossa tai liikkeessä ja usein ovat asymmetrisiä alkuvaiheessa. Arviointi perustuu kliiniseen tutkimukseen; erotus spastisuudesta ja dystoniasta sekä taustaltaan mahdollisten muiden syiden kartoitus.

Hoito ja ennuste: Hoito kohdistuu ensisijaisesti taustalla olevan sairauden hoitoon. Dopaminerginen terapia (esim. levodopa) ja sen muunnelmat voivat vähentää jäykkyyttä Parkinsonismissa, tarvittaessa lisättäviä lääkkeitä ovat esimerkiksi antikolinergiset aineet tai amantadiini. Fokaalisiin jäykkyyksiin voidaan käyttää botuliinitoksiini-injektiota, ja fysioterapia sekä säännöllinen liikunta tukevat toimintakykyä. Ennuste riippuu taustalla olevasta syystä ja potilaan kokonaistilasta; joissakin tapauksissa jäykkyys voi hallita elämää merkittävästi, kun taas toisissa se on lievempi ja paremmin hallittavissa hoitolinjalla.