Syytekijöitä tukoksille ovat moni tekijäyhdistelmä Virchowin triadin mukaisesti: verenkierron hidastuminen tai stasis, laskimon endoteelin vaurio ja veren hyytymiskertoimen lisääntyminen (hypercoagulabiliteetti). Riskitekijöitä ovat leikkaus tai suuri vamma, pitkäaikainen immobilisaatio, raskauden ja synnytyksen jälkeinen aika, syöpä, käytetyt estrogeenihormonit ja hormonaaliset ehkäisyt, liikalihavuus sekä ikä. Myös perinnölliset veren hyytymishäiriöt voivat altistaa tukoksille.
Oireet ja diagnosointi vaihtelevat tukoksen sijainnin mukaan. DVT:iin liittyy usein yksipuolinen alaraajan turvotus, kipu tai arkuus, punoitus ja kuumuuden tunne. SVT aiheuttaa tuntuvan, punertavan ja aristavan laskimon viereen. PE:n epäilyyn johtavat äkillinen hengenahdistus, rintakipu tai yleistynyt huimaus. Diagnoosi perustuu kliinisen kuvan lisäksi veren hyytymistekijöitä mittaavi kokeille sekä kuvatutkimuksiin, kuten alaraajojen dupleksisuonitutkimukseen ja keuhkojen kuvantamiseen (CT-pulmonaangiografia).
Hoito keskittyy hyytymän pysäyttämiseen ja komplikaatioiden ehkäisyyn. Ensisijaisia keinoja ovat antikoagulanttihoidot (esimerkiksi hepariini sijoitettuna aluksi sekä suun antikoagulantteja tai suun peltihyytymälääkettä pitkällä aikavälillä). Hoitoaika riippuu tukoksen sijainnista ja taustasyistä, tavallisesti useita kuukausia, joskus pidempään. Matalamman riskin tapauksissa voidaan käyttää kompressiohoitoa ja liikunnan lisäämistä tukemaan verenkiertoa. Vakavat tilanteet, kuten keuhkoembolia tai suurten verisuonten tukos, voivat vaatia lisätoimenpiteitä.
Ennuste riippuu tukoksen sijainnista, komplikaatioista ja hoidon ajoituksesta. Potilailla on mahdollisuus toipua täysin, mutta DVT voi joskus johtaa posttromboottiseen oireyhtymään, jonka seurauksena pitkäaikainen turvotus ja oireet saattavat pysyä. Laskimotukosten ehkäisyyn kuuluu riskitekijöiden hallinta, liikunnan edistäminen ja tarvittaessa estrogeenin käytön rajoittaminen leikkausten tai pitkien matkojen yhteydessä.